– Kättä lippaan kun kulkee tämän rivin ohi eduskunnan salissa, kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen twiittaa.
Hän tarkoittaa istuntosalin oikean laidan toiseksi taaimmaisen rivin yhdeksää kokoomuksen kansanedustajaa. He ovat Jarmo Lindberg, Juha Hänninen, Pekka Toveri, Susanne Päivärinta, Pauli Aalto-Setälä, Teemu Kinnari, Jarno Limnell, Aleksi Jäntti ja Milla Lahdenperä.
Lähes vierekkäin istuvat Jarmo Lindberg ja Pekka Toveri ovat tunnetusti kenraaleita. Muut edustajat ovat nyt havahtuneet huomaamaan, että samassa ensimmäisen kauden edustajien rivissä on myös neljä majuria ja vielä yksi kersanttikin. Kaksi rivin naisedustajaa eivät armeijaa ole käyneet.
Kenraaleiden välissä istuva Juha Hänninen on majuri ja opistoupseeri evp. Pauli Aalto-Setälä on reservin majuri. Teemu Kinnari on kersantti. Jarno Limnell on sotatieteiden tohtori ja majuri evp, joka toimi aktiiviupseerina noin 10 vuotta. Aleksi Jäntti on niin ikään majuri evp, joka on ollut puolustusvoimien palveluksessa lähes vuosikymmenen ajan.
Yhtä riviä etäämpää löytyy vielä kapteeni evp Atte Kaleva (kok.)
– Parlamentin oma (pää)esikunta, Pauli Aalto-Setälä vitsailee rivistöstä X:ssa.
– Istutaanko siinä kovennettua?, kollega Timo Heinonen kysyy.
– Kyllä siinä neljän vuoden komennus vähintään on tullut, Valkonen arvelee.
Kättä lippaan kun kulkee tämän rivin ohi eduskunnan salissa. Kaksi kenraalia, neljä majuria ja kersantti ️@CharlesLindberg @PToveri @PauliAS @kinnariteemu1 @AleksiJantti@JarnoLim @kokoomus pic.twitter.com/xcFkJveWJG
— Ville Valkonen (@ville_valkonen) December 13, 2023