Päättäjät ovat kiitelleet keskiviikon äänestystulosta perustuslain muuttamisesta kiireellisesti. Kiireellistä muutosta kannatti 178 kansanedustajaa ja vastusti 13. Poissa äänestyksestä oli kahdeksan kansanedustajaa. Vastaan äänestivät vasemmistoliiton kansanedustajat ja RKP:n Eva Biaudet.
Päättäjät ovat kiitelleet äänestystulosta.
– Loistavaa. Eduskunta äänesti turvallisuuden puolesta. Näin on hyvä. #Turvallisuus on ihmisen perustarve. #tiedustelulaki, eduskunnan puhemies Paula Risikko tviittaa.
Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa puolestaan toteaa päätöksen merkitsevän, että tiedustelulait on mahdollista viedä läpi jo tällä vaalikaudella.
Sinisten puheenjohtaja, Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho tviittaa ”turvallisemman Suomen” saaneen eduskunnan tuen.
Kiireellistä muutosta vastustanut vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki taas toteaa, että eduskunta on täynnä ”ihme Ei-puolueita”.
– Perustuslakiäänestyksessä peräti 178 EI-ääntä. Vain Vasemmisto oli KYLLÄ-puolue, hän sanoo.
Kokoomuksen kansanedustaja Arto Satosen mielestä äänestyksen tulos osoittaa kiitettävää ja vastuullista yhteistyötä yli hallituksen ja opposition rajojen. Hänen mukaansa päätös konkreettisesti parantaa kansalaisten turvallisuutta.
Tiedustelulakien läpivienti vaatii muutosta perustuslain 10. pykälän luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan. Muutoksessa perustuslakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi säännös luottamuksellisen viestin salaisuuden rajoittamisesta. Perustuslain 10. pykälän kolmanteen momenttiin on nykyisinkin kirjattu, millä perusteella viestin salaisuutta voidaan rajoittaa lailla.
Sen mukaan lailla voidaan säätää ”välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten torjunnassa, oikeudenkäynnissä, turvallisuustarkastuksessa ja vapaudenmenetyksen aikana”.
Muista syistä luottamuksellisen viestin salaisuutta ei siis ole voinut rajoittaa.
Tiedustelulakien myötä listaan on ehdotettu lisättäväksi vielä kohdat: ”tiedon hankkimiseksi sotilaallisesta toiminnasta taikka sellaisesta muusta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta”.
Turvallisempi Suomi sai eduskunnan tuen! Perustuslakimuutos etenee kiireellisenä. Siniset kannatti yksimielisesti. #tiedustelulaki
— Sampo Terho (@SampoTerho) October 3, 2018
Loistavaa. Eduskunta äänesti turvallisuuden puolesta. Näin on hyvä. #Turvallisuus on ihmisen perustarve. #tiedustelulaki https://t.co/DOpUQQJbbr
— Paula Risikko (@paularisikko) October 3, 2018
Tiedustelulaki voidaan äänin 178-13 käsitellä kiireellisessä järjestyksessä ja voi tulla voimaan vielä tällä vaalikaudella.Tärkeä päätös,mikä konkreettisesti parantaa kansalaisten turvallisuutta. Kiitettävää vastuullista yhteistyötä yli hallitus/oppositio-rajan. #tiedustelulaki
— Arto Satonen (@artosatonen) October 3, 2018
#eduskunta päätti juuri, että perustuslakia muutetaan kiireellisellä menettelyllä. Päätös tarkoittaa sitä, että tiedustelulait on mahdollista viedä läpi jo tällä vaalikaudella. #työvoitto #suomenetu #yhteistyö pic.twitter.com/7AdaHE2yY9
— Sari Sarkomaa 🇺🇦 (@sarisarkomaa) October 3, 2018
@jniinisto ajama #tiedustelulaki uudistus saadaan kiireellisesti voimaan tällä hallituskaudella. #Sininentulevaisuus äänesti yksimielisesti tiedustelulakien kiireellisen uudistamisen puolesta. Tiedustelulait saadaan nyt nopeasti yleiseurooppalaiselle tasolle!
— Simon Elo 🇺🇦 (@Simon_Elo) October 3, 2018