Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja Jari Järvenpää ja Suomen opiskelijakuntien liiton puheenjohtaja Joonas Peltonen ovat sitä mieltä, että tulevaisuudesta säästämisen tie on käyty loppuun.
– Puolueiden tulee yhdessä tuumin panostaa osaamisen kehittämiseen ja tasa-arvoisiin koulutusmahdollisuuksiin, he vaativat yhteisessä tiedotteessaan.
Puheenjohtajien mukaan monet puolueet ovat nostaneet koulutuksen yhdeksi tärkeimmäksi teemaksi, mutta konkreettisia toimia on kuultu vähän.
– Ehdokkaiden on aika iskeä keinot pöytään koulutuksen turvaamiseksi, he vaativat.
Tulevalla vaalikaudella pitää heidän mukaansa panostaa saavutettavaan ja laadukkaaseen koulutukseen sekä opiskelukykyyn pitämällä huolta siitä, että kaikilla korkeakouluopiskelijoilla on riittävä toimeentulo ja toimivat terveyspalvelut.