– Kuntatyö on merkityksellistä, kun työprosessit ovat sujuvia ja työhyvinvointia kohennetaan. Näin myös työn tuloksellisuus paranee. Myös vaikuttavuus ja laatu ovat osa tuloksellisuutta, kunta-alan järjestöjen tiedotteessa kerrotaan.
Järjestöjen mukaan työhyvinvointi paranee, kun henkilöstön otetaan mukaan tuloksellisuustyöhön ja omaan työhön voi vaikuttaa. Lisäksi hyvä yhteistyö yksityisten ja kunnallisten toimijoiden välillä lisää tuloksellisuutta.
Järjestöt pitivät perjantaina seminaaria teknisen alan tuloksellisuudesta. Seminaari on osa järjestöjen viime vuonna aloittamaa tuloksellisuuskampanjaa.
Kampanjan tarkoituksena on järjestöjen mukaan turvata kuntapalvelujen kilpailukyky ja laatu sekä edistää tuloksellisuutta työpaikoilla.
Kunta-alan järjestöjä ovat KT Kuntatyönantajat, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Toimihenkilöiden neuvottelujärjestö TNJ sekä neuvottelujärjestö Kunta-alan unioni, joka on Julkisten ja Hyvinvointialojen liiton JHL:n ja Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton Jyty:n perustama.
Järjestöjen mielestä myös tuloksellisuuden mittaamista pitäisi kehittää.