Suomen yrittäjien pitkäaikaisen toimitusjohtajan ja entisen oikeusministerin Jussi Järventauksen mukaan hallituksen kehysriihessä esittämä ehdotus irtisanomisen helpottamisesta alle 20 työntekijän yrityksissä on kansainvälisen käytännön mukainen irtisanomissuojan kevennys.
Henkilöperusteinen irtisanominen edellyttää nykyisin ”asiallista ja painavaa” syytä. Hallitus haluaisi keventää sääntelyä. Esityksen tarkasta sisällöstä ei vielä ole tietoa.
Jussi Järventauksen mukaan monissa Suomen kilpailijamaissa asiallinen syy on henkilöperusteisessa irtisanomisessa pääsääntö.
– Tästä on paljon kokemusta ja minkäänlaista mielivaltaahan ei näissä maissa harjoiteta. Tässä luettelossa on mukana Ruotsi, Saksa, Britannia, Järventaus listaa Verkkouutisille.
Esimerkiksi Tanskassa erillistä irtisanomisperustetta ei taas ole säädetty lainkaan.
Kaavaillun kaltainen uudistus vähentäisi Järventauksen mukaan rekrytoinnin riskiä ja sitä kautta vaikuttaisi tuntuvasti pienten yritysten haluun työllistää.
– Nykyään on vähän käynyt niin, että irtisanomisen kynnys on kohonnut oikeuskäytännössä varsin korkealle. Yleensä ei riitä se, että työtehtävistä ei suoriudu asiallisesti vaan pitää olla raskauttavia tekijöitä. Kynnys on tässä kohtaa poikkeuksellisen korkealla.
”Ei mielivaltaa”
Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas ryöpytti irtisanomisen helpotusideaa maanantaina kovin sanoin.
– Hallituksen uusin oksennus palkansaajien päälle on irtisanomissuojan heikentäminen alle 20 hengen yrityksissä. Jokainen työoikeutta ammatikseen seuraava ymmärtää, että viritys on täysin kurapaukku, Suokas kirjoitti blogissaan.
– Oletus, että erityisesti pienissä yrityksissä olisi suuri tarve irtisanoa työntekijöitä näiden henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella, on harhainen, hän totesi.
Jussi Järventaus ei usko, että irtisanomisen perusteiden keventäminen pienten yritysten kohdalla jotaisi jonkinlaiseen mielivaltaan. Hänen mukaansa palkansaajat pikemminkin hyötyisivät, kun työn tarjonta lisääntyisi.
Järventaus muistuttaa, että työtoverin työsuhteen päättäminen on pienyrittäjälle aina vastenmielinen tehtävä.
Hänen mukaansa pienissä yrityksissä tavataan myös tilanteita, joissa muu henkilöstö ihmettelee, miksei sellaista työntekijää, jonka työt jäävät muiden harteille, voida sanoa irti.
Painavan syyn vaatimuksesta luopuminen voisi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että irtisanomisperusteeksi riittäisi, ettei työntekijä suorita työtehtäviään asianmukaisesti. Tämä tarkentuisi oikeuskäytännössä.
– Samalla on selvää, ettei kellään yrittäjällä ole intressiä irtisanoa turhaan, vaan siihen on oltava hyvä syy – jo ihan sen takia, että uuden työntekijän rekrytointihan on työlästä ja kallistakin, Jussi Järventaus toteaa.
– Hyvistä työntekijöistä halutaan ylipäätänsäkin pitää kiinni. Pelko siitä, että suomalaisen lisäkynnyksen pois ottaminen aiheuttaisi mielivaltaisia irtisanomisperusteita, on mielestäni aiheeton, hän jatkaa.
Hyötyä ja haittaa
Jussi Järventauksen mukaan hallituksen ehdotus johtaisi ilman muuta siihen, että alle 20 työntekijän yrityksiin palkattaisiin hanakammin väkeä.
On helppo kuvitella, että irtisanomisperusteiden keventäminen alle 20 työntekijän yrityksissä voisi kuitenkin myös hillitä yrityksen halua kasvaa tämän rajan yli. Tämän myöntää Järventauskin.
– Kysymys on sitten siitä, onko pulma kasvukynnyksestä suurempi kuin hyöty kasvukynnyksen alla. Tästähän ei tutkimusta ole.
– Minun kokemusperäinen tuntumani on, että kyllä se hyöty on selvästi suurempi. Eli en usko, että kasvukynnys kuitenkaan muodostuu niin merkittäväksi.