”Ei voi olla niin, että viedään kuin pässiä narussa”

Kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaiden välillä löytyi eroja suhtautumisessa ay-liikkeeseen.

Kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaat ottivat toisistaan mittaa ensimmäistä kertaa tänään keskiviikkoiltana Oulussa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa. Paneelin aiheena oli työ.

Keskustelun vetänyt kokoomuksen eurovaaliehdokas Mari-Leena Talvitie kysyi puheenjohtajaehdokkailta, minkälaisena he näkevät ay-liikkeen roolin suomalaisessa politiikassa ja työssä tulevaisuudessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb kertoi EU:n ja USA:n vapaakauppaneuvotteluista Washingtonissa, missä mukana oli SAK:n, EK:n ja MTK:n edustajia. Ensimmäinen tapaaminen oli paikallisen ammattijärjestöpomon kanssa, jonka jyräämisen jälkeen Stubb kertoi todenneensa SAK:n Matti Tukiaiselle, että ”on meillä mukavat ja rauhalliset ammattiliitot Suomessa”.

Stubb kehui, että Suomessa on hyvässä yhteistyössä syntynyt maltillinen palkkaratkaisu ja toivottavasti myös eläkeratkaisu. Hän arveli kuitenkin, etteivät keskitetyt palkkaratkaisut välttämättä toimi globaalissa taloudessa.

– Uskon, että isoihin kysymyksiin keskitettyjä ratkaisuja, mutta tulevaisuudessa joudutaan ehkä vähän enemmän paikallisesti päättämään. Mutta nykyjärjestelmä ei ole huono, Stubb sanoi.

Viedään kuin pässiä narussa

Myös sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko kertoi kannattavansa sopimusyhteiskuntaa, mutta hänen mielestään Hakaniemen ja Etelärannan lisäksi valtionkin on oltava mukana neuvotteluissa.

– Se ei voi olla niin, että viedään kuin pässiä narussa, Risikko linjasi.

Hän kertoi olevansa nykyisessä työssään paljon tekemisissä kolmikanta-asioiden kanssa, joita ovat muun muassa työelämä- ja eläkeasiat.

Poimintoja videosisällöistämme

Risikon mielestä valtiolla on oltava neuvotteluissa selkeä kanta, jota lähdetään hiomaan.

– Ei niin, että joku muu sanoo sen kannan ensin.

Pari askelta liian pitkälle

Sen sijaan elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren mielestä ay-liike on ottanut demokratiassa ”pari askelta liian pitkälle”. Hän muistutti, että ammattiyhdistysliike on syntynyt ihan eri oloissa kuin missä nyt eletään.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Nyt on siirretty kolmikantaan käytännössä päätettäväksi aika paljon sellaisia asioita, jotka itse asiassa kuuluisivat parlamentaariseen järjestelmään, Vapaavuori totesi.

Hän näkee, että ammattiyhdistysliikkeen rooli tulevaisuudessa riippuu siitä, miten se onnistuu uudistumaan maailman muutoksessa vai jumiutuuko se vanhaan maailmaan.

Muissa kysymyksissä ehdokkaiden välitä ei löytynyt suuria näkemyseroja. Keskustelutilaisuus veti Kirkkotorin koulutuskeskuksen salin täyteen väkeä.

Mainos