– SAK:n esittämä ajatus maltillisesta palkkakehityksestä on sinänsä tervetullut ja vastuullista, mutta tulevien vuosien palkkaratkaisujen osalta meidän on edettävä erikseen. Se on osa toista kokonaisuutta, joilla kilpailijoiden saavuttamaa etumatkaa on kurottava kiinni, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Jyri Häkämies.
Yksikkötyökustannusten alentamisen lisäksi hallitus tavoittelee maltillisella palkkaratkaisulla toista viiden prosentin parannusta Suomen kilpailukykyyn, eli yhteensä kymmentä prosenttia.
SAK esitteli tänään oman esityksensä vaihtoehdoksi hallituksen keinoille alentaa yksikkötyökustannuksia. SAK:n esitys koostuu muun muassa palkkaratkaisuista, mutta ei sisällä lainkaan työehtojen heikennyksiä. SAK:n paketti parantaisi kilpailukykyä 4,2 prosentilla.
”Takaraja maanantaina”
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on asettanut työmarkkinajärjestöille ehdoksi, että vaihtoehtoisen ratkaisun on alennettava yksikkötyökustannuksia viidellä prosentilla. Häkämiehen mukaan SAK:n esitys ei täytä tätä hallituksen asettamaa ehtoa.
– Hallituksen asettama takaraja on ensi maanantai. Siihen asti järjestöillä on aikaa tehdä vaihtoehtoinen esitys kilpailukykypaketista, toteaa Häkämies.
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly on sanonut pitävänsä mahdollisena, että sopimus työmarkkinajärjestöjen kesken voisi syntyä lokakuussa. Hän sanoi eilen, ettei ratkaisua ole vielä maanantaina.
Häkämiehen mukaan maan hallituksen on nyt arvioitava kokonaistilanne ja tehtävä omat ratkaisunsa, joilla Suomen talouden vakavaa tilannetta ja erityisesti työllisyyttä kohennetaan.