Ekonomisti Kalevalle: Työaikaa pidennettävä merkittävästi

Työaika Suomessa on lyhyempi kuin Euroopassa yleensä.

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen lisäisi suomalaisten keskimääräistä työaikaa. Hänen mukaansa työn tuottavuus on oleellisin tekijä työn kilpailukyvyn kannalta.

– Suomessa työn tuottavuuden paraneminen pysähtyi finanssikriisiin ja tuottavuusero kilpailijamaihin nähden on jälleen kasvanut. Myös työaika merkittävästi vaikuttaa yritysten mahdollisuuteen sekä kotimaisessa että ulkomaisessa kilpailussa, Kuismanen sanoo Kalevalle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomessa yleisin sovittu säännöllinen työaika on 7,5 tuntia vuorokaudessa ja 37,5 tuntia viikossa. Kilpailukykysopimus pidensi vuonna 2016 vuosittaista työaikaa 24 tunnilla. Suomessa tehdään kuitenkin yhä EU-maiden keskiarvoa lyhyempää työviikkoa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Säännöllistä viikkotyöaikaa olisi syytä merkittävästi lisätä ja päästä 40 tuntiin viikossa, mutta kiky-tuntien poistaminen tulee omalta pieneltä osaltaan jälleen heikentämään tilannetta. Isossa kuvassa Kiky-tunneista kinastelu on osoitus ymmärryksen puutteesta, Kuismanen toteaa.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n lakiasiainjohtaja Markus Äimälä toteaa Kalevalle, että Suomessa lomat, arkipyhät, työajan lyhennysvapaat ja muut poissaolot lyhentävät työaikaa enemmän kuin muissa Euroopan maissa.

– Erityisesti kokoaikaisten työntekijöiden kohdalla ero pahimpiin kilpailijamaihimme on merkittävä, Ruotsiin noin puoli tuntia ja Saksaan kaksi tuntia viikossa.

Mainos