Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) johtajan Sami Pakarisen mukaan Suomessa on käynnissä “holtiton velkaantuminen”, jonka päättymisestä ei näy mitään merkkejä.
– Velan määrä suhteessa bruttokansantuotteeseen ei ole taittumassa, vaan päinvastoin koko ajan kasvamassa, kun katsotaan tulevaisuuteen, Pakarinen sanoo Verkkouutisille.
Suomen Pankin ennusteen mukaan nykyisellä tahdilla Suomen julkisen talouden alijäämä olisi vuonna 2035 jo 20 miljardia euroa. Sami Pakarisen mukaan Suomen kansantalous on liian pieni suhteessa julkisen sektorin kokoon.
– Kyllä tämä vielä tällä hetkellä pyörii, mutta velkarahalla tässä edelleen mennään ja on menty jo pitkän aikaa eikä näköpiirissä ole, että velanotto loppuisi.
Pakarinen kumoaa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jussi Saramon väitteen, että hallitus olisi saanut velkasuhteen ”hyvälle lasku-uralle” ennen Venäjän aloittamaa sotaa ja siihen liittyviä asehankintoja.
– Siinä katsotaan korkeintaan varpaiden päihin sitä tilannetta ja pyritään pelaamaan vain lyhyttä peliä ja eletään tässä hetkessä, kun kaiken päätöksenteon kannalta pitäisi pyrkiä ennakoimaan ja näkemään se, mihin Suomen ikärakenne vie julkista taloutta.
– Jollain tavalla voisi jopa kysyä, tiedostavatko he, että Suomen väestö ikääntyy hyvin nopeaa tahtia tämän vuosikymmenen aikana ja se väistämättä lisää ikääntymisestä koituvia menoja, Pakarinen toteaa.
Korkomenot kasvavat nopeasti
Valtiovarainministeriö korjasi tällä viikolla aiempaa ennustettaan valtion tämän vuoden korkomenoista. Budjettipäällikkö Mika Niemelän mukaan korkomenot ovat noin 2,4 miljardia.
EK:n johtajan Sami Pakarisen mukaan korkomenot ovat pois muusta valtion rahankäytöstä.
– Jostain se raha on aina pois, joten kannattaa katsoa varpaita pidemmälle. Kun valtio tekee vuosittain noin 10 miljardia euroa alijäämää, korkomenot tulevat kasvamaan.
– Toivottavasti ensi keväänä saadaan jonkinlaista näkymää siihen, miten tätä [julkisen talouden alijäämää] lähdetään kuromaan umpeen, Pakarinen toteaa.
Viimeaikaisissa kyselyissä vastaajat ovat kertoneet olevansa huolissaan julkisen talouden velkaantumisesta. Pakarinen toivoo, että kansalaisten mielipide vaikuttaa poliitikkoihin.
– Työsarkaa jää valtavasti seuraavalle hallitukselle, mutta ei tämä missään nimessä ole vielä tekemätön paikka, hän sanoo.
Velka saatiin hyvälle lasku-uralle, joka näyttää pysähtyvän asehankintojen vuoksi. Niitä kokoomus on tukenut ja vaihtoehtobudjeteissaan esittänyt velkaa yhtä paljon kuin hallitus. Ensi kaudelle esittävät suuria velkaa lisääviä veronalennuksia. Välikysymyksen uskottavuus kateissa. pic.twitter.com/5ma4WFWrA5
— Jussi Saramo (@jussisaramo) January 10, 2023
LUE MYÖS:
”Velkaantuminen on räjähtävällä uralla”