Ekonomistin arvio: Talous heikkenee, mutta ei syöksy syvään taantumaan

Talouden kohentuminen edellyttää asiantuntijan mukaan inflaation laskemista.
Kontteja Vuosaaren satamassa Helsingissä 20. helmikuuta 2023. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Kontteja Vuosaaren satamassa Helsingissä 20. helmikuuta 2023. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki kommentoi Tilastokeskuksen maanantaina julkaisemaa luottamusindikaattoria.

Kuoppamäen mukaan kuluttajien luottamuksen vakaampi kehitys suhteessa viime syksyn energiakriisitunnelmaan kertoo tilanteen olevan inflaatioon ja korkojen nousuun liittyvistä huolista huolimatta melko vakaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Hyvä työllisyystilanne tukee vakautta ja lämmitystarpeiden pienentyminen kesää kohti myös vähentää riskiä sähkön hinnan uudesta noususta. Monilla kuluttajilla on edelleen korona aikana kertyneitä säästöjä elintason ylläpitämiseen.

Kuoppamäki arvioi kuluttajien yhä lykkäävän monia hankintoja, mutta yksityinen kulutus ei vajoa jyrkästi. Asuntokauppa pysyy edelleen aiempaa hiljaisempana, mutta suurin pudotus on kevään tyypillisesti vilkkaamman asunnonvaihtojakson tullessa jo kenties takana.

Yritysten luottamuksen kehitys viime kuukausina kertoo ekonomistin mukaan, että Suomen talous heikkenee, mutta ei ole suin päin syöksymässä syvään taantumaan.

– Taloustilanteen kohentuminen edellyttää inflaation laskemista ja maailmantalouden tilanteen kohentumista, jotta kuluttajien ostovoima ja yritysten vientikysyntä voivat elpyä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Korkojen nousun taittuminen auttaisi myös niin yrityksiä kuin kotitalouksia tekemään päätöksiä varmemmalla pohjalla.

Kuluttajien luottamusindikaattori toipui Tilastokeskuksen mukaan hiukan Suomessa helmikuussa. Kuluttajien luottamusindikaattori oli -11,9 kun se oli tammikuussa -12,7.

LUE MYÖS:
Kuluttajien luottamus yhä hyvin alhainen helmikuussa 

Mainos