Danske Bankin ekonomistien Pasi Kuoppamäen ja Henna Mikkosen mielestä Tilastokeskuksen keskiviikkona julkaisemat tilastot kuluttajien luottamuksesta, työttömyydestä ja asuntojen hinnoista antavat ristiriitaisen kuvan talouden kehityssuunnasta.
– Kuluttajien luottamus on täten noussut jo kahdeksan kuukautta perätysten, mikä on ollut yllättävää Suomen haasteellinen taloustilanne huomioiden, he toteavat tiedotteessaan.
Myös Hypon ekonomisti Juhana Brotherus pitää kuluttajien tunnelmia yllättävän vahvoina. Hän arvioi, että vähittäiskauppa ja kotimarkkinayritykset saavatkin kuluttajilta kipeästi kaivattua tukea.
– Toisaalta kulutuksen kasvu perustuu kotitalouksien lisävelkaantumiseen, sillä ostovoima ei juuri kasva. Kestävä kasvu vaatii tuekseen piristyvää talouskasvua. Epävakaa kasvu on kuitenkin nyt parempi vaihtoehto kuin vakaa luisu, hän pohdiskelee omassa tiedotteessaan.
Suomi tarvitsisi Brotheruksen mukaan elpyvien kotimarkkinoiden ohella piristyvää vientikehitystä. Hän ennustaa, että tänä vuonna talous pääsee ehkä vain kituliaaseen alle prosentin kasvuun.
Työttömyys huolettaa
Danske Bankin ekonomistit huomauttavat, että huhtikuun työttömyysaste pysyi 10,3 prosentissa, vaikka tyypillisesti työttömyys hieman laskee huhtikuussa talven väistyttyä.
– Kausivaihteluita tasoittava työttömyyden trendilukema oli 9,6 prosenttia, mikä on korkein lukema yli 15 vuoteen. Työmarkkinoiden todellisuus on lisäksi virallista tilastoa heikompi, sillä piilotyöttömien ja alityöllisten määrä on kasvanut, he toteavat.
Danske Bankin ekonomistit odottavat työttömyyden nousun katkeavan loppuvuotta kohden talouskehityksen hieman piristyessä, mutta mitään nopeaa parannusta tilanteeseen ei heidän mielestään ole näkyvissä.
Brotheruksen mukaan Suomi kaipaa kipeästi kasvua, jotta työttömyysastetta saadaan painettua alas. Hänellä onkin viesti työtään aloittavalle Sipilän hallitukselle.
– Leikkaukset budjetista tai ministerien määrästä eivät nosta Suomea uuteen nousuun. Keskiössä ovatkin finanssipolitiikkaan joustavuutta tuovat merkittävät rakenneuudistukset.
Lue myös:
Kuluttajien luottamus vahvinta neljään vuoteen
Huhtikuun työttömyysaste 10,3 prosenttia
Osakeasuntojen hinnat laskussa Helsingin seudulla, muualla nousussa