EKP aikoo arvioida rahapolitiikan mitoitusta uudelleen joulukuussa

Euroopan keskuspankki piti torstaina ohjauskorot ennallaan eikä julkistanut vielä uusia tukitoimia, mutta rahapolitiikkaa luvattiin pohtia uudelleen joulukuussa.

EKP:n päätös pitää ohjauskorot ennallaan oli odotettu. Perusrahoitusoperaatioiden korko on siis edelleen 0,05 prosenttia, maksuvalmiusluoton korko 0,30 prosenttia ja talletuskorko -0,20 prosenttia.

Pankki ei myöskään julkistanut uusia tukitoimia. EKP ostaa kuukausittain 60 miljardilla eurolla arvopapereita.

Mainos - sisältö jatkuu alla

EKP:n pääjohtaja Mario Draghin mukaan rahapolitiikan mitoitusta kuitenkin arvioidaan uudelleen pankin joulukuun kokouksessa.

Hypon pääekonomistin Juhana Brotheruksen mukaan markkinoilla on yleisesti odotettu arvopapereiden osto-ohjelman laajentamista ja mahdollisesti jo joulukuussa.

– Markkinoilla Draghin julkistus otettiin riemukkaasti: osakkeet hyppäsivät ylös, korot laskivat ja euro heikkeni. Täydellinen hattutemppu Draghilta. Lisää vauhtia saatiin, kun paljastui myös ohjauskoron laskun olevan yksi mahdollinen toimenpide. Brotherus kertoo tiedotteessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Brotheruksen mukaan jo pelkkä spekulointi ohjauskoron laskulla tulee näkymään euribor-korkojen laskuna. Hän arvioikin asuntovelallisten kustannusten laskevan ja pysyvän alamaissa ainakin lähivuodet.

Hän muistuttaa, että euroalue tasapainoilee deflaation kynnyksellä, inflaatio-odotukset ovat kaukana keskuspankin tavoitteesta, euro on vahvistunut ja Kiinan heikentynyt kasvu heikentää vientimahdollisuuksia.

– Keskuspankin on toimittava näissä oloissa rohkeasti. Jo odotukset tulevista toimista näkyvät markkinoilla välittömästi. Euroalue, ja etenkin Suomi, kaipaa vahvoja toimia keskuspankilta, Brotherus arvioi.

Mainos