– Sen sijaan, että kerta toisensa jälkeen vänkäisimme siitä, mikä sopiva eläkeikä kulloinkin olisi, olisi erinomaisen fiksua sitoa eläkeikä elinaikaodotteen kaltaiseen eläkekysymysten kannalta relevanttiin ja mitä suurimmassa määrin objektiiviseen tosiseikkaan. Siinä se eläkeikä sitten vuosien mittaan muuttuisi sen mukana kun elinikäodotuksetkin, elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) kirjoittaa blogissaan.
– Yksinkertaista, mutta kaunista. Ja loogista ja järkeenkäypää.
Etla ehdotti eilen, että eläkeikä sidottaisiin elinaikaodotteeseen. Eliniän pidentyessä myös työurat pitenisivät ja eläkkeelle jäätäisiin aiempaa myöhemmin.
– Malli on myös erinomaisen looginen. Itse asiassa se on niin järkeenkäypä, että sitä pitäisi olla lähes mahdoton vastustaa.
Vapaavuoren mielestä nyt ei tarvita muuta kuin ryhdikkäitä päätöksiä.
– Toki eläkekysymykset voidaan ratkaista toisinkin, esimerkiksi eläkkeitä alentamalla. Tätä tuskin kukaan haluaa. Ajautua siihen toki aina voi, kuten moniin muihinkin ei-toivottuihin asiantiloihin, ellei tarvittavia päätöksiä ajoissa saada aikaiseksi.