Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki huomauttaa Facebookissa, että hallitusohjelmassakin todetaan ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja pääomien vapaan liikkuvuuden olevan Euroopan unionin peruskivi.
– Sen sijaan, että keinotekoisesti pönkitämme Alko-monopolin valtaa, meidän on otettava askelia kohti eurooppalaista ruoka- ja alkoholikulttuuria, Elina Lepomäki toteaa.
Hänen mukaansa tämä tarkoittaa sitä, että kuluttajille avataan mahdollisuuksia sen sijaan, että niitä suljetaan.
– Syyt alkoholisoitumisen taustalla ovat aivan muualla kuin ranskalaiselta tilalta tilatussa viinilaatikossa. Viinit ruokakauppoihin, Lepomäki linjaa.
Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo jätti tiistaina hallitukselle kirjallisen kysymyksen sosiaali- ja terveysministeriön puuhaamasta EU-oikeudellisesti ongelmallisesta alkoholin etämyyntikiellosta. Verkkouutiset kertoi asiasta tässä. Lepomäki on yksi kysymyksen allekirjoittajista.
Etämyyntikielto on herättänyt runsaasti keskustelua STM:n toiminnasta ja hiertänyt jopa hallituspuolueiden välejä. Verkkouutiset on kertonut muun muassa alta löytyvissä jutuissa viranomaisten erikoisesta menettelystä etämyyntiasiassa ja kaavaillun kiellon herättämistä poliittisista kiistoista.
LUE MYÖS:
Alkoholilaista riitaa: Keskustaa syytetään Alkon suojelusta
Analyysi: Alkoholilain valmistelija ei puhu totta nettimyyntikiellosta
Alkoholilaista tuli riita EU:n kanssa – Näin komissio tyrmäsi Suomen