[rev_slider alias=”profiili-test” mode=”header”]
Mitä vikaa on oikeistolaisuudessa? Jotain siinä varmaan täytyy olla, kun kerran kokoomuksen sisälläkin arvostellaan toista kokoomuslaista liian oikeistolaiseksi.
Näin tapahtui runsas vuosi sitten, kun Kaleva-lehti kysyi kokoomuslaisilta: millainen puheenjohtajaehdokas on Elina Lepomäki. Yksi kokoomusvaikuttaja totesi näin: hän edustaa liian oikeistolaista äärikonservatismia.
Tässä joudutaan melkoiseen käsitesekamelskaan: konservatiivi Lepomäki ei ainakaan ole, joten siinä mielessä arvio meni pieleen.
Mutta kuinka oikeistolainen hän muuten on? Hänhän kannattaa esimerkiksi paikallista sopimista eli työehtojen sopimista työpaikoilla, mikä vanhan vasemmisto–oikeisto-jaon mukaan kuuluu oikealle.
Toisaalta hän kannattaa perustiliä, joka takaa kaikille kansalaisille toimeentulon ja turvaverkon. Malli muistuttaa perustuloa, jota kannatetaan puoluekentän vasemmallakin laidalla.
Äärioikeistosta Lepomäki taas on mahdollisimman kaukana.
Häntä itseään harmittaa, että julkisuudessa toistuvasti luetaan hänet ”piinkovaan oikeistoon” kuuluvaksi.
– Miksi lehdistö nielaisee tämän täydellisen propagandan?
Lepomäki sanoo, että oikeistolaisuudella tarkoitetaan milloin mitäkin. Hän määrittelee itsensä ”klassiseksi liberaaliksi”.
– Olen niin keskellä kuin voi olla.
Oman poliittisen linjansa Lepomäki tiivisti ohjelmaansa Kokoomuslainen visio 2030, kun hän osallistui puolueen puheenjohtajavaaliin vuosi sitten. Siihen kuuluivat muun muassa yritystukien karsiminen, yritysveron kevennys, ravintolasääntelyn purku, apteekkilisenssien poistaminen ja maahanmuuton helpottaminen.
Hän sanoo kannattavansa uudenlaista sosiaaliturvaa, perustiliä, joka takaa perustulon kaikille kansalaisille, vaikka nämä eivät kävisi töissä.
– Siis toisin kuin kokoomuksen eduskuntaryhmän enemmistö, joka kannattaa aktivoivaa turvaa, jossa mennään jopa pakkotyön suuntaan. Saadakseen sosiaaliturvaa pitää siis tehdä temppuja.
Lepomäki kannattaa vapaita työmarkkinoita. Hän haluaa pysyä kaukana paitsi palkansaajajärjestöistä, myös Elinkeinoelämän keskusliitosta, joka on ”oikeistolaisuuden ja kokoomuslaisuuden kehto”.
– Kannatan myös, että kirkko erotetaan valtiosta, kannatan että kaikilla pareilla on oikeus avioliittoon, olen erittäin arvoliberaali. Mistä se oikeistolaisuus tulee?
Kun Lepomäki tavoitteli kokoomuksen puheenjohtajuutta, yksi argumentti häntä vastaan oli, että hänen ”oikeistolaisuutensa” vuoksi puolueen kannatus putoaa.
– Olen todella surullinen vastapuolen käyttämästä leimaamisesta, koska olen esimerkiksi eduskuntaryhmässä kaikkea muuta kuin perinteinen oikeistolainen. Tätä leimakirvestä käytetään vahvasti.
Esimerkiksi perustulo ja sen yksi muunnelma perustili istuvat huonosti oikeistolaisuuden määritelmään. Keräähän malli kannatusta esimerkiksi vihreissä, ja sen puolesta ovat puhuneet muun muassa ex-kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr.) ja sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo (vihr.).
– Joudun jokaisessa haastattelussa, näköjään nytkin, vastaamaan kysymykseen, oletko oikeistolainen. Leimaamisen sijaan voisi puhua asioista.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron listasi En Marche -liikkeensä vaaliohjelmaansa Lepomäelle tuttuja teemoja: paikallinen sopiminen, yritysveron keventäminen, perustuloa muistuttava sosiaaliturva, vapaakauppa, julkisten menojen leikkaaminen.
Macron – joka on entinen investointipankkiiri kuten Lepomäkikin – olisi melkein voinut kopioida ideansa Lepomäeltä.
– En myönnä yhteyttä, tämä naurahtaa.
Lepomäki ihmettelee, miten eri tavalla Macroniin suhtaudutaan.
– Hänet on otettu Suomessa vastaan innostavana ja tuoreena. Häntä on vähemmän haukuttu äärioikeistolaiseksi.
Lepomäki syntyi Helsingin Oulunkylässä. Hän muutti yhdeksänvuotiaana vasta yhdistyneeseen Saksaan, jossa hänen isänsä työskenteli lähetystöneuvoksena Berliinin-suurlähetystössä.
Ulkomailla ihminen on isänmaallisempi kuin missään, ja nuori Lepomäki kehui kotimaataan aina kun tilaisuus avautui. Toisaalta ulkomailla näkee selvemmin myös kotimaansa puutteet.
Lepomäki havaitsi jo teini-iässä, miten homogeeninen Suomi on.
– Kun kesälomilla kävin Suomessa, täällä oli aina jokin villitys, jojo tai muu, ja koko Suomi oli yhden ja saman perässä.
Kun hän teini-ikäisenä muutti takaisin kotimaahan, tuliaisina oli sujuva saksa. Lähipiiriään hän viihdyttääkin toisinaan sujuvalla Angela Merkel -imitaatiolla.
Hän hallitsee myös latinan perusteet. Saksassa edellytettiin vielä 1990-luvulla, että lääkäriopiskelijat ovat suorittaneet Latinum 1 -kurssin, ja Lepomäki suoritti sen kaiken varalta.
Lääkäriä hänestä ei lopulta tullut, vaan kauppatieteilijä ja diplomi-insinööri. Valinnat olivat luontevia, olihan matematiikka helppoa Lepomäelle jo koulussa. Tästä lahjakkuudesta yksi osoitus ovat hänen ohjelmointitaitonsa.
Saksassa tarttui myös vihreä aate, ja hän innostui esimerkiksi Greenpeacen Suomeen kohdistamasta kielteisestä metsäkampanjasta. Nyt, reilut 20 vuotta myöhemmin, hän kutsuu kampanjaa propagandaksi. Ajatukset ovat muutenkin muuttuneet.
– Kelasin juttuja askelen pitemmälle ja pohdin, miksei sosialismi toimi.
Opintojen jälkeen Lepomäki teki uraa pankkiirina Lontoossa. Suomeen hän palasi vuoden 2012 alussa. Ajatuspaja Liberan johtajan paikalta hän nousi varasijalta eduskuntaan vuonna 2014, kun Jyrki Katainen lähti EU-komissioon. Seuraavana vuonna vaaleissa hän sai Uudellamaalla jo 6 541 ääntä.
Hän kerää kannattajia yli puoluerajojen. Puheenjohtajavaalin aikaan hänelle satoi ilmoituksia ihmisiltä, jotka olivat valmiita loikkamaan kokoomukseen, jos hänet valitaan. Ja kun Lepomäki haki itselleen eduskunta-avustajaa, hän sai 110 hakemusta kuudesta eri puolueesta.
Samana päivänä, kun Nykypäivä haastatteli Lepomäkeä, Helsingin Sanomat julkaisi jutun työmarkkinoiden Saksan-mallista. Se tarkoittaa ennen kaikkea paikallista sopimista, jotta ihmiset löytäisivät töitä. Tarvittaessa työehtosopimuksetkin voidaan ohittaa.
Jutussa esiteltiin työntekijä, joka varsinaisesta työstään saa bruttopalkkaa 1 800 euroa kuussa. Hän hankkii lisätuloja tekemällä kahta työtä.
Tästähän Saksan mallin arvostelijat muistuttavat: paikallinen sopiminen merkitsee palkan leikkaamista.
Lepomäki muistuttaa, että asiasta löytyy muitakin puolia.
– Sitä yhtä saksalaista voidaan verrata suomalaiseen, joka on ilman töitä kolmannessa sukupolvessa ja juoksee luukulta luukulle. Näköpiirissä ei ole mitään, millä hän parantaisi omaa asemaansa.
Monen työn tekeminenkään ei hänen mielestään ole ihmiselle aina katastrofi. Nykymaailmaan sopii malli, että tehdään samaan aikaan erityyppisiä töitä.
Lepomäki esittää hätkähdyttävän tilaston: Suomen työllisyysaste on ollut 72 prosentin tasolla (hallituksen nykyinen tavoite) viimeksi 27 vuotta sitten. Hänen mielestään tämä tarkoittaa, että Suomi on hiljaa hyväksynyt työttömyyden.
– Vuodesta 1990 lähtien neljännes väestöstä on ollut vaihtoehtojen ulkopuolella.
Pitkä ajanjakso todistaa hänen mielestään, että ongelma ei johdu finanssikriisistä.
– Meillä on liian jäykät työmarkkinat. Se on krooninen ongelma.
Nopeaälyinen ja määrätietoinen Lepomäki turhautuu joskus siihen, että uudistuksia ei tehdä. Hitaus ei häntä haittaa, koska se kuuluu demokratiaan. Hidas päätöksenteko takaa, että kukaan ei pääse käyttämään yksinvaltaa.
– Minua turhauttaa, että ei edes yritetä. Olen erittäin turhautunut, että historian parasta hallitusohjelmaa ei noudateta.
Turhautumista voi kuulla myös, kun Lepomäki puhuu turvallisuuspolitiikasta. Hän on kannattanut Suomen Nato-jäsenyyttä jo pitkään ja harmittelee, että johtavat turvallisuuspoliitikot eivät edistä jäsenyyttä.
Enemmistö suomalaisista vastustaa Natoon liittymistä. Moni on kuitenkin valmis muuttamaan mielipiteensä, jos maan poliittinen johto suosittelee jäsenyyttä.
Lepomäki moittii sitä, että vain harva poliitikko puhuu Naton puolesta.
– Poliitikot pelkäävät Natoa kuin ruttoa. Kun puhun kollegoiden kanssa yksityisesti, he ovat Nato-myönteisiä, mutta eivät halua kertoa sitä julkisesti. Se on aika kummallista.
Turvallisuuspolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti. Pitäisikö Saulin Niinistön edistää Nato-jäsenyyttä?
– Koen, että hän saisi olla aktiivisempi. Ei hänelläkään ole intressiä suitsia keskustelua. Haluan kannustaa puhumaan avoimesti.
Rahoitusmarkkinoilla tunnetaan termi optio. Se tarkoittaa sopimusta, jonka kaksi osapuolta tekee. Option haltijalla on määrättynä ajankohtana oikeus tehdä kauppa optiosopimuksessa määritellyin ehdoin.
Turvallisuuspolitiikassa puolestaan tunnetaan Nato-optio. Se tarkoittaa, että maa voi halutessaan liittyä Natoon.
Yleinen näkemys on, että Suomella on Nato-optio.
Lepomäen mukaan mitään tällaista sopimusta ei ole. Nato-optio on syntynyt suomalaisten omassa mielikuvituksessa. Ei ole toista osapuolta, jonka kanssa sopimus olisi tehty.
– Nato-optiota ei ole olemassakaan.
Lepomäki sanoo, että on vain kaksi tilaa: joko Suomi on Naton jäsen tai ei ole. Hänen mukaansa Naton ikkuna on auki, minkä todistaa se, että Montenegro liittyi kesäkuun viidentenä sen jäseneksi.
Yhdysvallat on vahva Nato-valtio, ja presidentti Donald Trumpin äkkiväärät puheet herättävät epäluuloja Euroopassa. Yhdysvaltoihin ei voi enää luottaa, on sanonut jopa Angela Merkel.
Lepomäki huomauttaa, että Natossa on muitakin kuin amerikkalaiset. Suurin osa EU-maista järjestää vastakin puolustuksensa Naton varaan. Trumpin Nato-vastaiseksi tulkitut lausunnotkaan eivät ole niin jyrkkiä kuin ensi kuulemalta luulisi.
Nato-maat ovat jo kolme vuotta sitten sopineet, että ne nostavat puolustusmäärärahojaan kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Trump esiintyi provokatiivisesti, mutta tarkkaan ottaen hän vain toi julki tämän tosiasian.
Trumpin lähipiirissä vaikuttaa lisäksi poliitikkoja, jotka ovat huomattavasti lähempänä peruskonservatiivista Yhdysvaltain ulkopoliittista doktriinia. He eivät tee samanlaisia äkkiliikkeitä kuin presidentti, mikä vakauttaa Yhdysvaltoja.