”En osaa talonmiehen töitä” – IS: Johtaja joutui TE-toimiston luukulle

Työttömäksi jääneen johtajan mukaan TE-toimiston palveluista ei ole ollut apua korkeasti koulutetulle.

Vuosia ulkomailla esimiestehtävissä työskennellyt Kimmo (nimi muutettu) kertoo Ilta-Sanomille TE-toimiston palvelujen olevan korkeasti koulutetulle lähes vitsi.

41-vuotias kuutta kieltä puhuva kauppatieteiden maisteri palasi perheineen Suomeen, koska halusi pienten lastensa kasvavan kotimaassaan. Yllätyksekseen hän ei kuitenkaan löytänytkään Suomesta osaamistaan vastaavaa työtä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Satoja työhakemuksia myöhemmin mies on yhä vailla töitä ja elättää perheensä ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan päätyttyä säästöillä ja työmarkkinatuella.

TE-toimistosta ei juuri ole ollut apua. Sen kautta työtarjouksia on tullut vain kourallinen. Kaikki ehdotetuista työpaikoista ovat myös olleet kaukana Kimmon koulutuksesta ja työkokemuksesta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Koomisin saamistani työtarjouksista oli isännöitsijän tehtävä, sillä en ole päivääkään elämässäni tehnyt mitään vastaavaa. TE-toimiston paikoista osa näyttää myös olevan komissiopohjaista myyntityötä ilman kiinteää palkkaa. Olen hakenut muihinkin tehtäviin. Mutta kansainvälinen kauppa on se jonka osaan – en isännöitsijän tai talonmiehen töitä, Kimmo sanoo.

Hänen mukaansa vain pieni osa yksityisen sektorin työpaikoista päätyy julkiseen hakuun työnhakusivustoille.

Harvoihin avoimiin tehtäviin haetaan Kimmon mielestä usein ”nuoria ja dynaamisia digiosaajia”, ja vuosien tuomasta työkokemuksesta ei välttämättä olekaan etua.

Mainos