[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”entinen-makkaramies-01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Tatu Visuri – raavas mies – ottaa lautaselleen lounaspaikassa tuoresalaattia, vesimelonia, ananasta, ituja, marinoituja papuja ja nyhtöhernepaistosta. Paistetut perunat hän jättää väliin. Kasvisruokaravintolan kassalla annos punnitaan: 724 grammaa.
– Ylivoimaisesti suurin annos tämän kahden vuoden aikana, hän tuntuu itsekin vähän pelästyvän. Kolmannes jää lopulta lautaselle, koska Visuri ei jaksa enempää.
Tampereen kupeessa Kangasalla asuva Tatu Visuri miettii nykyisin tarkkaan, mitä ja paljonko syö. Aina ei ole ollut näin. Vielä syyskuussa 2017 työpaikan teollisuusvaaka näytti huimat 210 kiloa. Jo edeltävänä keväänä mies oli tiedostanut, ettei näin voi jatkua. Hän oli sairastanut pahan keuhkoputkentulehduksen, minkä yhteydessä lääkäri oli sanonut suoraan: keuhkojesi kapasiteetti on tosi huono.
– Oli hyvin lähellä, ettei hän passittanut minua suoraan sairaalaan.
Tatu Visuri on parissa vuodessa tehnyt ison elämäntapamuutoksen. Sitä ei voi olla huomaamatta. Painoa on karissut miehestä pois lähes sata kiloa. Lopullisesta tavoitteesta eli 110 kilon painonpudotuksesta puuttuu enää 28 kiloa.
– Sitten painaisin tasan sata kiloa. Se olisi minulle hyvä.
Muutama viikko haastattelun jälkeen – Nykypäivän mennessä painoon – tavoite oli entistä lähempänä: enää 26 kiloa.
Ennen kuin mennään siihen, millä keinoin Visuri on onnistunut painoaan pudottamaan, annetaan miehen kertoa, miten ja miksi painoa näinkin paljon kertyi. Nuorena Visuri kertoo harrastaneensa paljon urheilua: jääkiekkoa, jalkapalloa, voimailua, nyrkkeilyä, suunnistusta. Oli vielä pari–kolmikymppisenäkin varsin hyvässä kunnossa.
Sitten alkoivat elämän ruuhkavuodet. Kolmen lapsen urheiluharrastuksiin kuskaukset. Visuri piti lapsensa kunnossa, mutta oma liikkuminen jäi.
– Olisihan sitä voinut mennä lenkille niiden harrastuspaikkojen tykönä, mutta tykkäsin mieluummin jäädä juttelemaan muiden vanhempien kanssa. Ne olivat myös sellaisia sosiaalisia tapahtumia.
Samoihin aikoihin Tatu Visurin työnkuva kokoomuslaisen isän Pekka Visurin omistamassa rakennusalan perheyrityksessä Visura Oy:ssä muuttui. Kun Visuri oli aiemmin kantanut käsin laastisäkkejä varastossa ja kuljettanut tavaraa pakettiautolla työmaille – 20 vuotta kovaa fyysistä työtä – hän ryhtyikin kuljettamaan autolla isäänsä, joka oli loukannut silmänsä onnettomuudessa eikä mielellään enää aja kaupungin ruuhkissa.
Tatu Visuri sanoo olleensa aina kova syömään. Syönyt siis “suomeksi sanottuna liikaa”. Makkara, pitsat ja grilliruoka ovat maistuneet. Kun kolmenkympin puolivälissä liikunta jäi selvästi vähemmälle, mutta ruokavalio pysyi samana, paino lähti reippaaseen nousuun.
Neljän–viidenkympin tienoilla Tatu Visuri yritti kahdesti pudottaa painoaan, mutta epäonnistui. Kilot tulivat tuplaten takaisin. Kuntosaliharjoittelu tyssäsi olkapäävammaan. Ja se ruokavalio – hän söi edelleen liian raskaasti.
Kahdesta epäonnistumisesta jäi “itämään siemen” kuitenkin kolmanteen kertaan. Tatu Visuri päätti valita lajikseen sauvakävelyn. Samalla hän teki perusteellisen remontin ruokavalioonsa.
Ensimmäinen vuosi – se oli todella raskas. Aivan alussa lenkit olivat vain vartin pituisia, sitten puolen tunnin. Välillä sitä kävi silti niin äärirajoilla, että tuli oksennus. Selkää piti vähän väliä pysähtyä lepuuttamaan.
– Kun sitä meni talvella säässä kuin säässä: oli räntää, sohjoa, raskasta ja tällainen 200-kiloinen mörssäri, niin olihan se ihan hirveätä, Visuri muistelee.
Hän ei kuitenkaan antanut periksi, vaan lähti sauvojensa kanssa lenkille joka ikinen päivä. Vaikka sitten keskellä yötä. Vähitellen lenkit pitenivät. Kunto kasvoi, mikä näkyi etenkin nopeana palautumisena. Paino jatkoi laskuaan. Syntyi hyvä kierre, mikä vaikutti koko elämänlaatuun.
– Nyt kun pystyn nauttimaan liikunnasta taas vuosikausien jälkeen, onhan tämä kuin olisi uuden elämän saanut.
Nykyisin Tatu Visuri sauvakävelee päivittäin kolmesta neljään tuntia reipasta vauhtia. Parissa vuodessa kolmet sauvat ovat hajonneet, mutta uusia saa kaupasta varsin halvalla. Visurilla ei ole kuntosalikorttia, vaan hän treenaa lenkkiensä lomassa ilmaisilla ulkoliikuntapaikoilla ja -laitteilla. Kesäisin hän saattaa pulahtaa lenkin jälkeen vielä järveen.
Tatu Visurin esimerkki osoittaa, että painoa voi pudottaa reippaasti ihan tavallisella liikunnalla ja ruokavaliolla. Eikä terveellinen ruoka ole kallista. Visuri kehottaa suosimaan hyviä lounaspaikkoja ja ottamaan niissä lautaselle runsaasti kasviksia. Jättämään ylimääräiset herkut ja välipalat pois. Mitään lisäravinteita hän ei ole myöskään käyttänyt – lukuun ottamatta D-vitamiinia ja sinkkiä aamuisin, hän vielä tarkentaa jossain vaiheessa haastattelua.
Alussa Visuri koki, että herkuista joutui kieltäytymään. Nyt ruokaan liittyvät valinnat ovat tulleet automaattisiksi.
– Työpaikan kahvihuoneessa otan pelkän kahvin enkä pullaa. Jos tekisin toisin, se herättäisi kyllä hämmästelyä.
Pitsat ja makkarat Visuri on jättänyt ruokavaliostaan kokonaan pois. Näiden sijaan hän syö kanaa, kalaa, kalkkunaa ja paljon keittoja. Kerran viikossa hän syö naudanlihapihvin, mutta joskus sekin saattaa unohtua. Kerran viikossa hän syö myös pullan.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1570452682872{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”entinen-makkaramies-02″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]”Kunhan tuokin ottaisi vain itseään niskasta kiinni!” Moni ylipainoinen saattaa kokea tämäntyyppistä arvostelua. Laihuutta ihannoidaan. Lehdet ovat täynnä kuntoiluvinkkejä terveellisemmän elämän puolesta. Toisaalta samalla puhutaan niin sanotusta kehopositiivisuudesta. Kannustetaan ihmisiä hyväksymään itsensä ja muut senkokoisina kuin he ovat.
Tatu Visuri arvioi, että hänen painaessaan parisataa kiloa, aika moneen paikkaan ja tilaisuuteen kutsu jäi saamatta. Hän tunnistaa yhteiskunnan ulkonäkökeskeisyyden. Visuri korostaa, ettei hän tehnyt elämäntapamuutosta kuitenkaan muiden, vaan oman itsensä takia.
– Itse en voinut hyvin painaessani kaksisataa kiloa.
Sen Visuri sanoo myös suoraan, ettei olisi urakastaan selviytynyt tähän saakka ilman vahvaa tukea. Tsemppareita.
Keitä he ovat?
– He ovat tuttuja ihmisiä, ystäviä, jotka ovat halunneet lähteä auttamaan minua tässä urakassa.
Tsemppari-ringissä on kymmenkunta ystävää ja tuttavaa, jotka käyvät Visurin kanssa usein lenkillä. Kun sauvakävelyyn tarvitaan kaksi kättä, tsemppari pystyy myös ulkoiluttamaan Visurin Hupi-koiraa, joka on myös eräänlainen “tsemppari”.
Toki perheenjäsenet ja vaimokin kannustavat, mutta lähihoitajana työskentelevä vaimo kävelee jo päivittäin muutenkin 15 000 askelta töissä, joten sauvakävelylenkeille hän lähtee iltaisin harvemmin. Kun Visurin kunto on kasvanut, osa tsemppareista ei ole enää pysynyt mukana.
Viime keväänä kuvioihin mukaan tullut tsemppari on Camilla Jussila – entinen maajoukkuetason kilpatanssija – joka lopettelee vieressä ateriaansa Visurin antaessa haastattelua.
– Huomaan heti, jos olen Camillan kanssa lenkillä, miten tehoa tulee lisää. Camilla osaa sitten oikealla tavalla höllätäkin, jos tulee liikaa vauhtia, Visuri kehuu.
Yhteisöpalvelu Facebookissa Visuri on aktiivinen ja päivittää sinne kuvia syömistään aterioista sekä kertoo sauvalenkeistään positiivisessa hengessä. “Erinomaisen hyvää huomenta sunnuntaiaamuun”, “Pirteää perjantaipäivää” tai “Reipasta huomenta sateiseen maanantaiaamuun”, hän toivottaa aamuisin FB-kavereilleen.
– Tosi moni Facebook-kaveri on innostunut tämän kautta liikkumaan, Visuri iloitsee. Facebookissa kaverit myös tsemppaavat Visuria.
– Olen saanut ihmisiltä niin paljon tukea, että tuntuu, että minulla on velvollisuus viedä tämä homma maaliin.
Kasvislounaan jälkeen käymme vielä kahvilla. Tatu Visurin katse kiinnittyy kassan vieressä herkullisiin korvapuusteihin. On torstai. Visurin katse kirkastuu:
– En olekaan vielä syönyt viikon pullaani. Nyt voisi olla sen aika.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]