Suomen talouden ongelmat eivät ole Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen mukaan vain suhdanneluonteisia vaan suurelta osin rakenteellisia.
Kansainvälisen talouden heikkouden lisäksi Suomen talouden kasvua ovat vaimentaneet teollisuuden rakennemuutos, työikäisen väestön määrän supistuminen, kustannuskilpailukyvyn heikkeneminen ja Venäjän talouden vaikeudet.
– Suomen talouden ongelmat ovat suuria, eikä kasvun voimakas elpyminen ole käsillä, Liikanen toteaa Suomen Pankin tiedotteessa. Hän puhui keskiviikkona Euro & talous -julkaisun lehdistötilaisuudessa Helsingissä.
Nyt tarvitaan Liikasen mielestä rakenneuudistuksia, julkisen talouden sopeutustoimia ja nykyistä parempaa kustannuskilpailukykyä.
– Ongelmien syvyys ymmärretään laajasti. Nyt on aika pitää tavoitteet korkealla ja edetä ratkaisuihin, hän painottaa.
Liikanen pitää hallituksen suunnittelemien sopeutusten suuruusluokkaa perusteltuna. Hänen mukaansa sopeutustoimia tarvitaan, koska rakenneuudistukset vaikuttavat vasta vuosien päästä ja vaikutusten koko on epävarma.
Eläkeuudistus parantaa Liikasen mielestä näkymiä, mutta lisäksi tarvitaan työurien pidentämistä, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamista ja asuntotarjonnan edellytysten parantamista.
Tärkeä tavoite on myös kotimaisen kustannuskehityksen hillitseminen. Toissa syksyn maltillinen palkkaratkaisu pysäytti Liikasen mukaan kustannuskilpailukyvyn heikkenemisen, mutta aiempia menetyksiä ei ole vielä kurottu umpeen.
– Palkkamalttia tarvitaan edelleen, ja sen lisäksi tarvitaan muitakin toimia kustannuskilpailukyvyn palauttamiseksi, Liikanen arvioi.
Lue myös:
Suomen Pankki: Lähes nollakasvu tänä vuonna, hidas käänne tulossa