Etelä-Koreassa alkoi viruksen toinen aalto

Koronan menestysvaltiossa uskotaan toisen aallon lähteneen käyntiin.

Etelä-Korean terveysviranomaisten arvion mukaan maassa on käynnissä koronavirusepidemian toinen aalto. Se painottuu toistaiseksi pääkaupunki Souliin ja sen lähiympäristöön.

Asiasta uutisoivan BBC:n mukaan Etelä-Korean tartuntatautivirasto KCDC:n johtaja Jeong Eun-kyeong on todennut viruksen ensimmäisen aallon kestäneen huhtikuuhun asti.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Päivittäiset tartuntamäärät nousivat maaliskuussa liki tuhanteen päivässä. Epidemia saatiin kuitenkin kuriin tehokkaaalla testauksella, seurannalla ja eristystoimilla ja parhaimmillaan uusia tapauksia ei todettu enää kuin joitakin.

Tilanne alkoi kuitenkin kääntyä toukokuussa, kun uusia tartuntaryppäitä havaittiin pääkaupunki Soulin yökerhoissa. Maanantaina tiedotettiin 24 tunnin aikana havaituista 17 uudesta tartunnasta, jotka on liitetty ryppäisiin suurissa toimistoissa ja varastoilla.

KCDC:n Jeongin mukaan uusien tapausten perusteella voidaan puhua viruksen toisesta aallosta. Hän uskoo sen myös jatkuvan kuukausia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Soulin viranomaiset ovat varoittaneet, että kaupungissa saatetaan joutua palaamaan tiukkoihin sosiaalisen eristyksen toimiin, mikäli uusien päivittäisten tartuntojen määrä ylittää 30 tapausta seuraavien kolmen päivän aikana.

Soulin eteläpuolella sijaitseva Daejeon taas taas ilmoitti maanantaina kieltävänsä kokoontumiset julkisissa rakennuksissa kuten kirjastoissa ja museoissa kaupungissa havaittujen tartuntojen takia.

Uuteen koronavirukseen on vahvistetusti sairastunut Etelä-Koreassa 12[nbsp]438 ihmistä. Kuolleita on 280. Etelä-Korean koronatoimet on nostettu moneen otteeseen esimerkiksi viruksen torjunnassa. Verkkouutiset kertoo asiasta lisää tässä jutussa.

Mainos