Viron Ulkopoliittisen instituutin johtaja Kristi Raik kirjoittaa Kalevan kolumnissaan, että Euroopan Unioni on joutunut vastentahtoisesti osaksi idän geopoliittista konfliktia. Kun ukrainalaiset ensi kerran ilmaisivat EU-integraatiohaaveita oranssissa vallankumouksessa vuonna 2004, oli Euroopan Unionin suhtautuminen varsin torjuva.
– EU tyrmäsi Ukrainan odotukset tarjoamalla vastaukseksi juuri samoihin aikoihin vuonna 2004 käynnistettyä Euroopan naapuruuspolitiikkaa. Se tarjosi viidelletoista kovin erilaiselle unionin naapurimaalle lähinnä ystävyyttä ja vähäistä tukea EU:n mallin mukaan toteutettaville uudistuksille, muistuttaa Raik.
Kun vuonna 2008 uudet sopimusneuvottelut alkoivat Ukrainan kanssa, moni jäsenmaa vastusti edes jäsenyysmahdollisuuden kirjaamista uuteen sopimukseen. Vuonna 2014 valmistuneessa assossiaatiosopimuksessa ei silti vieläkään mainita jäsenyyttää ja unionilta puuttuu pidemmän aikavälin strategisesta tavoite.
Vuonna 2009 luotiin uusi itäisen kumppanuuden ohjelma, johon Ukrainan lisäksi tulivat Moldova, Valko-Venäjä Georgia, Armenia ja Azerbaidžan. EU:n alkuperäinen tavoite alueen vakauden takaamisesta ei ole toteutunut Venäjän takia.
– Itäinen kumppanuus luotiin aikanaan tilanteessa, jossa joidenkin naapurimaiden kasvanut kiinnostus integroitua Eurooppaan sai vastaansa Venäjän voimistuvan tahdon pitää kyseiset maat omassa vaikutuspiirissään. Ukrainan menettämisen pelko ajoi Venäjän käyttämään yhä kovempia keinoja, johtaen Krimin miehittämiseen ja sodan käynnistämiseen Itä-Ukrainassa.
– EU ajautui tahtomattaan mukaan geopoliittiseen taisteluun. EU:n näkökulmasta kamppailua ei käydä kuitenkaan alueista sinällään, vaan suuremmista asioista: periaatteista, normeista ja arvoista. Tästä kaikesta, ja Ukrainan kontrollista, on toki kysymys myös Venäjän kannalta, joka haluaisi määritellä uusiksi kylmän sodan jälkeen muodostuneen Euroopan turvallisuusjärjestyksen. Venäjä haluaa levittää omaa yhteiskuntajärjestystään ja EU omaansa.
EU:n ja Venäjän tarjoamilla malleilla on merkittävä perusero, huomauttaa Raik.
– Yksi keskeinen ero piilee siinä, onko EU:n ja Venäjän välissä sijaitsevilla mailla oikeus valita suuntansa. Sitä oikeutta EU puolustaa ja Venäjä vastustaa.
EU:n naapurimaitaan tukeva idealismi sai vastaansa Venäjän imperialistiset pyrkimykset, ja tähän geopoliittiseen kilpailuun uniolla on ollut vaikeuksia mukautua. Itäiset naapurimaat kuitenkin tarvitsevat jatkossakin tukea.
– Turvallisuutta edistetään pitkällä tähtäimellä myös sillä, että naapurimaiden infrastruktuuria vahvistetaan ja kytketään paremmin Eurooppaan, jotta yksipuolinen riippuvuus Venäjästä vähenee. Ukrainalle kiinnittyminen EU:hun on ainoa varteenotettava vaihtoehto, jonka turvin maa voi kehittyä haluamaansa suuntaan. EU:n itäinen kumppanuus ei tarjoa vastauksia suuriin kysymyksiin, mutta sitä tarvitaan tukemaan aluetta, jolla on valtava merkitys Euroopan turvallisuudelle.