EU-komissio vetää Suomen oikeuteen ja esittää 20 000 euron päivittäistä uhkasakkoa

Euroopan komissio on nostanut Suomea vastaan kanteen Euroopan unionin tuomioistuimessa rakennusten energiatehokkuutta koskevan direktiivin täytäntöönpanon viivästymisestä, kerrotaan ulkoministeriöstä.

Kanne koskee rakennusten energiatehokkuutta koskevan direktiivin täytäntöönpanon viivästymistä Manner-Suomessa ja Ahvenanmaan maakunnassa. Komissio teki huhtikuussa päätöksen asian viemisestä unionin tuomioistuimeen.

Komission mielestä Suomi ei ole antanut kaikkia tarvittavia lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä direktiivissä säädetyssä määräajassa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Manner-Suomen osalta kyse on kahdesta eri kohdasta direktiivissä, mutta Ahvenanmaan maakunnan osalta kyse on koko direktiivin saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Komissio pyytää unionin tuomioistuinta määräämään Suomelle 19 178 euron suuruisen päivittäisen uhkasakon tuomion julistamispäivästä lähtien.

Komissio on antanut Suomelle asiaa koskevan virallisen huomautuksen jo vuoden 2012 syyskuussa ja perustellun lausunnon viime vuoden huhtikuussa.

Suomen on toimitettava vastineensa unionin tuomioistuimelle 18. syyskuuta mennessä.

Mainos