Tulevan hallituksen pitäisi kyetä muodostamaan yhteinen tilannekuva ja strategiset tavoitteet, joiden aikajänne on 5-15 vuotta. Tätä painottavat ex-pääministeri ja Sitran yliasiamies Jyrki Katainen sekä Sitrassa ennakoinnista ja strategiasta vastaava johtaja Katri Vataja Helsingin Sanomien Vieraskynä-kirjoituksessaan.
Kirjoittajat korostavat stategisen hallitusohjelman merkitystä tässä ajassa. Kirjoituksessa varoitetaan myös laajapohjaisten hallitusten ongelmista ja viitataan vuoden 2011 hallitukseen, jonka johdossa Katainen toimi itse pääministerinä.
– Laajapohjaisissa hallituksissa erilaisten arvojen yhteensovittaminen on vaikeaa, kuten kokemus vuonna 2011 aloittaneesta kuuden puolueen hallituksesta osoitti. Tuolloin hallitus ankkuroi politiikan valtiontalouden tasapainottamiseen 6,5 miljardilla eurolla ja rakentavaan EU-politiikkaan. Suuria yhteiskunnallisia uudistuksia oli kuitenkin vaikea tehdä, koska yhteinen strateginen suunta puuttui.
– Nyt 2020-luvulla politiikan polarisoituminen ja keskustelun kärjistyminen hankaloittavat entisestään yhteisen tilannekuvan muodostamista. Hallitus tarvitsee yhteisen ymmärryksen Suomen tulevaisuuteen vaikuttavista muutoksista, vaikka sen saavuttaminen olisikin vaikeaa.