Vladimir Putinin valinta maansa johtoon halutaan Venäjällä usein esittää vääjäämättömänä vastareaktiona hänen edeltäjänsä Boris Jeltsinin harjoittamaa politiikkaa kohtaan. Putinin selitetään tarjonneen vaihtoehdon Jeltsinin linjalle ja nauttineen sen vuoksi massiivista suosiota venäläisten keskuudessa.
Yhdysvaltain entinen Moskovan-suurlähettiläs, professori Michael McFaul tyrmää narratiivin, jonka mukaan Putinin nousu Boris Jeltsinin seuraajaksi olisi jonkinlainen todiste äänestäjien halusta palata autoritaariseen johtamistapaan ja aggressiiviseen ulkopolitiikkaan.
– Keväällä 2000 kukaan ei tiennyt hänestä mitään, McFaul sanoo tuoreessa artikkelissaan.
– Siihen aikaan Putinin karisma oli vähäinen, hänen ajamiensa ajatusten kokonaisuus oli epäselvä, hänellä ei ollut poliittista puoluetta tukenaan eikä hän ollut koskaan ollut ehdolla vaaleissa. Hän oli vahinkopresidentti.
Ellei Jeltsin olisi nimittänyt Putinia ensin pääministeriksi ja sitten virkaa tekeväksi presidentiksi, venäläiset eivät olisi koskaan valinneet kansalaisten keskuudessa siihen saakka lähes tuntematonta miestä johtajakseen, McFaul arvioi.
Presidentti Boris Nemtsov
Jos presidentti Jeltsin lähipiireineen ei olisi tullut tasoittaneeksi tietä Putinin valtaannousulle, Venäjä olisi McFaulin mukaan saattanut kehittyä aivan eri suuntaan kuin mitä nyt on tapahtunut.
– Tämä kontrafaktuaalinen näkymä on helppo kuvitella, koska Jeltsin oli itse asiassa jo 1997 valinnut todennäköiseksi seuraajakseen Boris Nemtsovin, hän toteaa.
Ensimmäiseksi varapääministeriksi edennyt suosittu, karismaattinen ja poliittisesti kokenut Nemtsov joutui kuitenkin yhdessä muun hallituksen kanssa eroamaan vuonna 1998 tapahtuneen talousromahduksen johdosta. Jos romahdus olisi voitu välttää, Nemtsov olisi kenties valittu presidentiksi ja demokratia Venäjällä olisi vahvistunut. Myös kansainväliset suhteet saattaisivat nyt olla toisenlaisessa asennossa.
– Nemtsov ei olisi missään nimessä kukistanut Venäjän oppositiota tai liittänyt Krimiä Venäjään. Hän oli ehdottoman sitoutunut demokratian ihanteisiin, markkinatalouden periaatteisiin ja läheisempiin suhteisiin lännen kanssa, McFaul arvioi.
Nemtsovista ei kuitenkaan tullut presidenttiä, vaan kansanedustaja ja Vladimir Putinin politiikkaa pelottomasti kritisoiva oppositiojohtaja, joka menehtyi salamurhaajan ampumiin luoteihin 27. helmikuuta 2015 kivenheiton päässä Kremlistä.
U-käännös kohti demokratiaa?
McFaul pitää epätodennäköisenä, että Venäjän politiikassa tapahtuisi merkittäviä muutoksia niin kauan kuin Vladimir Putin on vallassa. Sen jälkeen tilanne on hänen mukaansa kuitenkin toinen, sillä Putin ei ole kasvattanut uusia uskottavia johtajia, jotka kykenisivät ylläpitämään hänen luomaansa putinismia.
– Talouskehitys on hidastunut tuntuvasti viimeisen vuosikymmenen aikana, eikä merkkejä paremmasta voida näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa odottaa. Putinin epäliberaali aate innostaa osaa venäläisistä, mutta ei enemmistöä, McFaul sanoo.
Mielipidemittaukset osoittavat hänen mukaansa, että myös kansalaisten tuki Putinin ulkopolitiikalle on muuttunut horjuvaksi.
– Eräässä mahdollisessa vaihtoehtoisessa tulevaisuudessa Venäjä ei enää jatkaisi itsevaltaisella polullaan kotimaassa eikä länsivastaisella käyttäytymislinjallaan ulkomailla, vaan se muuttuisi lopulta ”normaaliksi” valtioksi.
McFaul perustelee optimismiaan Seymour Martin Lipsetin havainnolla, jonka mukaan myönteisen talouskehityksen ja demokratiakehityksen välillä vallitsee positiivinen korrelaatio.
– Jokseenkin jokaista maailmassa nyt olevaa demokratiaa ovat joskus hallinneet itsevaltiaat, mutta talouden uudistaminen on lopulta luonut demokratialle otolliset olosuhteet, hän sanoo.
– Venäjä on tänään vauras valtio, yksi maailman vauraimmista epädemokraattisista maista.