Filippiinien presidentti Rodrigo Duterte on herättänyt jälleen kohun lausunnoillaan. Tällä kertaa presidentti totesi puheessaan surmanneensa epäillyn rikollisen.
– Jos olet korruptoitunut, tulen noutamaan sinut helikopterilla ja heitän sinut ulos matkalla Manilaan. Olen tehnyt niin ennenkin, joten miksi en tekisi niin nytkin, Duterte totesi Philippine Starin mukaan.
Keinoja kaihtamattomasta ja väkivaltaisesta huumeiden, rikollisuuden ja korruption vastaisesta kampanjastaan tunnetuksi tullut Duterte jatkoi kertomalla tarinan ajastaan Davaon pormestarina.
Hän sanoi matkanneensa helikopterissa kahden kiinni jääneen kidnappaajan kanssa. He olivat hänen mukaansa kaapanneet Kiinan kansalaisen Filipiineillä ja jatkaneet uhrinsa pahoinpitelyä vielä senkin jälkeen, kun lunnaat oli maksettu.
Rodrigo Duterte totesi määränneensä pilotin asettamaan helikopterin ”sellaiseen korkeuteen, etteivät ruumiin roiskeet aiheuttaisi hämmennystä maassa”.
Tapauksen yksityiskohdista ei ole tietoa. Paikallisen median mukaan Duterten pormestariakoina uutisoitiin kuitenkin vastaavasta tapahtumasta.
BBC kertoo presidentin ottaneen sittemmin etäisyyttä lausuntoonsa.
– Että heittäisin ihmisiä helikopterista? Jos tämä on totta, en myönnä sitä, Duterte sanoi ABS-CBN –kanavan haastattelussa torstaina.
Rodrigo Duterte kertoi BBC:lle joulukuun puolivälissä ampuneensa kolme epäiltyä rikollista hengiltä toimiessaan Davaon pormestarina.
– Tapoin varmaan kolme heistä. En tiedä, montako aseeni luodeista päätyi heidän ruumiisiinsa. Se tapahtui, enkä voi valehdella siitä, Duterte totesi.
Presidentti kertoi pari päivää aiemmin ajelleensa aikanaan ympäri Davaon aluetta suurikokoisella moottoripyörällä ”etsien hankaluuksia, jotta voisin tappaa”.