Liikenne- ja viestintäministeriön alueiden lentoliikennettä selvittänyt työryhmä esittää, että valtio ostaisi lentoliikennettä Kokkolan, Joensuun, Kajaanin, Jyväskylän ja Kemin lentoasemille vuoden 2021 loppuun saakka.
Finnair ilmoitti torstaina lopettavansa liikenteen kentille ensi vuoden maaliskuun lopulla. Syynä on koronaepidemian vaikutus ilmailualaan ja matkustajamääriin. Yhtiö on joutunut tekemään tilanteen vuoksi kovia sopeutustoimia.
Ministeriön työryhmän mukaan valtion tuen tarkoituksena on edistää alueiden työllisyyttä ja vientiteollisuuden elpymistä sekä turvata lentoliikenteen riittävä alueellinen saavutettavuus tilanteessa, jossa lentoliikenne Suomesta maailmalle muutenkin alkaa elpyä.
– Kilpailutuksen jälkeen vuoden 2021 loppuun voimassa oleva tilapäisratkaisu tarjoaisi aikaa pidemmän aikavälin ratkaisulle sekä uusien markkinaehtoisten mallien kehittämiseen koronapandemian aiheuttaman akuutin kriisitilanteen yli, ministeriön tiedotteessa todetaan.
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) pitää tärkeänä, että lentoliikenne turvataan koko maassa myös poikkeusoloissa.
– Lentoliikennettä tulee kuitenkin kehittää pitkäjänteisesti ja kestävästi toiminnan tehokkuuden ja ympäristön ja ilmaston näkökulmasta, Harakka sanoo.
Valtion tuesta päätetään vuoden 2021 talousarviokäsittelyn yhteydessä. Tämän jälkeen Liikenne- ja viestintävirasto toimivaltaisena viranomaisena käynnistää lentoliikennepalvelujen hankinnan. Hankinnan palvelutason yksityiskohdat selviävät jatkovalmistelun yhteydessä