Fortum ei ole valmis osallistumaan Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen

Fortumin neuvottelut venäläisen energiayhtiön TGC-1:n kanssa eivät ole edenneet toivotulla tavalla.

Fortum tiedottaa, ettei neuvotteluissa venäläisen alueellisen energiayhtiö TGC-1:n uudelleenjärjestelystä ole päästy tuloksiin, jotka mahdollistaisivat Fortumin päätöksen osallistua Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen.

– Jatkamme neuvotteluja kaikkien osapuolten kanssa, mutta ne vievät oman aikansa. TGC-1:n omistusten uudelleenjärjestely ja vähemmistöosuus Fennovoiman ydinvoimahankkeessa ovat Fortumille kokonaisratkaisu, jonka molempien osien tulee toteutua, sanoo Fortumin väliaikainen toimitusjohtaja Timo Karttinen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mikäli neuvottelut myöhemmin etenevät ja Fortum saa enemmistöomistuksen TGC-1:n vesivoimatuotannosta, Fortum on sen jälkeen edelleen valmis osallistumaan enintään 15 prosentin vähemmistöosuudella Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen samoin ehdoin kuin muutkin suomalaiset tällä hetkellä mukana olevat yritykset.

Fortumin mukaan neuvottelujen aikataulua ei kuitenkaan ole mahdollista arvioida.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Fortum, Gazprom Energoholding ja Rosatom allekirjoittivat joulukuussa 2014 pöytäkirjan, jolla aloitettiin alueellisen energiantuotantoyhtiö TGC-1:n omistusten uudelleenjärjestely Venäjällä. Uudelleenjärjestelyssä Fortum perustaisi Rosatomin kanssa TGC-1:n vesivoimatuotantoa omistavan yhteisyrityksen. Fortumin tavoitteena on saada nykyisen 29,45 prosentin TGC-1:n omistusosuutensa kautta enemmistöomistus yhteisyrityksestä.

Mikäli TGC-1:n uudelleenjärjestely toteutuu, Fortum on ilmoittanut olevansa valmis tulemaan mukaan Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen, jossa Rosatom on mukana, enintään 15 prosentin osuudella ja samoin ehdoin kuin muutkin suomalaiset hankkeeseen osallistuvat yritykset.

Fennovoiman täytyy jättää rakennuslupahakemus ydinvoimalasta kesäkuun loppuun eli ensi viikon tiistaihin mennessä työ- ja elinkeinoministeriölle. Ydinvoimalan kotimaisen ja muista EU-maista tulevan omistusosuuden on oltava vähintään 60 prosenttia. Ilman Fortumin mukanaoloa kotimaisuusvaatimus ei täyty.

Mainos