Yritysjärjestely on saanut kaikki tarvittavat viranomaishyväksynnät ja tavanomaiset yrityskaupan ehdot ovat täyttyneet.
Fortum ilmoitti huhtikuussa luopuvansa myös lämpöliiketoiminnastaan Norjassa iCON Infrastructure Partners II, L.P. -rahastolle. Yhteensä yritysjärjestelyjen velaton kauppahinta on 340 miljoonaa euroa.
Perjantaina Hafslundin kanssa päätökseen saadun sähkönsiirtoliiketoiminnan myynnin osuus tästä on noin 200 miljoonaa euroa.
Yhtiö ennakoi kirjaavansa yritysjärjestelyistä yhteensä 70 miljoonan euron myyntivoiton vuoden toisen neljänneksen tulokseen.
Myydyn sähkönsiirtoliiketoiminnan palveluksessa jatkaa 84 henkilöä. Noin 103 000 norjalaisen asiakkaan sähkönsiirtosopimukset jatkuvat niin ikään keskeytymättä. Fortum jatkaa sähkön vähittäismyyjänä ja siihen liittyvien palveluiden kehittäjänä ja tarjoajana Norjassa kuten ennenkin.
Fortumin mukaan päätös myydä Norjan sähkönsiirtoliiketoiminta liittyy yhtiön viime vuonna tekemään sähkönsiirtoliiketoiminnan strategisten tulevaisuuden vaihtoehtojen arviointiin. Lämpöliiketoiminnassa Fortum keskittyy suurempiin kaupunkikeskuksiin, joissa on mahdollisuus kehittää sähkön ja lämmön yhteistuotantoa.