Venäjän Kaukoidän suurimmassa kaupungissa Habarovskissa julistettiin perjantaina 4. huhtikuuta 2024 hätätilanne, kun paikallinen asukas oli vahingossa havainnut, että säteilyarvot olivat pompanneet korkealle kaupungin teollisuusalueen metallivaraston lähellä. Hän oli mitannut säteilyn 28. maaliskuuta ja ilmoittanut heti pelastuspalvelulle, joka saapui paikalle viikkoa myöhemmin.
Novaja Gazetan mukaan säteilyvalvontaryhmä ECHO:n vapaaehtoiset kävivät paikalla päivää ennen viranomaisia, jolloin huippuarvot näyttivät 800:aa mikrosievertiä tunnissa, joka ylittää turvallisen rajan 1 600 -kertaisesti. Normaaliarvot, noin 0,1–0,2 mikrosievertiä tunnissa, ylittyivät 4 000 -kertaisesti.
Yhden lehdelle puhuneen vapaaehtoisen mukaan säteilyn havainnut paikallinen asukas oli vain ohikulkija, mutta ECHO paikansi voimakkaan säteilyn alueen läheltä voimalinjaa löytämättä itse säteilylähdettä.
Habarovskin siviilipuolustuksen ja hätätilanteiden osaston johtaja Andrei Kolzhin sanoi hätätilaministeriön henkilökunnan saapuneen paikalle ”pikaisesti”. Novaja Gazetan lähteiden mukaan viranomaiset ohjasivat pyyntöjä ensin muualle, mukaan lukien elohopeaa käsittelevälle yritykselle.
Säteilylähteen etsintä alkoi vasta, kun asian vakavuus selvisi.
Hätätilaministeriö eristi 30 kertaa 30 metrin alueen 5. huhtikuuta. Paikalta löydettiin cesium-kapseli, jonka ilmaisin oli viallinen. Se sijoitettiin suojattuun säiliöön hävitystä varten.
Kaupungin hallinto suunnittelee lopettavansa hätätilan maanantaina 8. huhtikuuta. Siihen asti kapselin löytöpaikan valvontaa jatketaan. Radon-yhtiö, joka vastaa kapselin hävittämisestä, ilmoitti, että sitä tutkitaan ja että ympäristön asukkaille ei ole aiheutunut vaaraa.
Viime kesänä Rosatomin uraaninrikastuslaitoksessa kuutiometrin kokoisen köyhdytetyn uraanin säiliön paine purkautui, jolloin yksi henkilö sai vammoja. Yhtiön silloisen tiedotteen mukaan säteily onnettomuuspaikalla säilyi kuitenkin normaalina.