Hakkerit iskivät tuttuun lippukauppaan, jopa 560 miljoonan asiakkaan tiedot vaarassa

Tapahtumakonserni Live Nationia vastaan nostettiin vasta viikko sitten syyte asemansa monopolisoimisesta Yhdysvalloissa.
Live Nation omistaa lippukauppa Ticketmasterin. / LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / MICHAEL M. SANTIAGO
Live Nation omistaa lippukauppa Ticketmasterin. / LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / MICHAEL M. SANTIAGO

Kansainvälinen lippukauppajätti Ticketmaster on joutunut tietomurron uhriksi. Tietoja on vuodettu kahdelle eri hakkerifoorumille tiistain vastaisena yönä. Asiantuntijoiden mukaan tietomurto ja sen seuraukset voivat koskea jopa 560 miljoonaa ihmistä, jotka ovat hankkineet tapahtumalippuja Ticketmasterin kautta. Vuodettujen tietojen joukossa ovat asiakkaiden nimet, yhteystiedot, maksukorttitiedot sekä tietysti tietoa siitä, mitä hankintoja he ovat Ticketmasterin kautta tehneet.

Australialaisen ABC Newsin mukaan asiakastietokanta on myynnissä noin 500 000 Yhdysvaltain dollarin hintaan. Hackread-sivusto tavoitti hakkeriryhmän, joka kertoi, ettei ollut yrityksistä huolimatta saanut Ticketmasterilta vastausta yhteydenottoonsa. Eivätkä saaneet sitä yrittäneet mediatkaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tietomurrosta kerrottiin ensimmäistä kertaa, kun Shinyhunters-niminen hakkeriryhmä kertoi siitä keskustelupalstalla. Shinyhunters on aiemmin hakkeroinut esimerkiksi matkapuhelin- ja internetoperaattori AT&T:n tietokantoja. Viime vuonna tapahtunut tietomurto koski noin 51 miljoonan ihmisen tietoja.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ticketmaster kuuluu kansainvälinen Live Nation -keikka- ja tapahtumakonserniin. Vain noin viikko sitten Yhdysvaltojen oikeusministeriö nosti konsernia vastaan syytteen kartellista: ministeriön mukaan keikkakonsernin ja lipunmyyntikonsernin yhteenliittymä monopolisoi sen aseman tapahtuma-alalla ja häiritsee tervettä kilpailua.

Oikeusministeriön mukaan konsernin toimintatapoihin kuuluvat myös kilpailijoiden uhkaileminen ja erilaiset kostotoimet. Hackread muistuttaa, että vuonna 2021 Ticketmaster tuomittiin kymmenen miljoonan korvauksiin, kun sen työntekijöiden todettiin syyllistyneen tietomurtoihin kilpailijansa verkkoihin tiedonhankintamielessä.

Ticketmaster toimii myös Suomessa ja suomeksi. Yhtiön ei tiedetä kommentoineen viime päivien tapahtumia ja tietomurtoväitettä. Toistaiseksi ei siis ole tiedossa, koskeeko tietomurto myös suomalaisia asiakkaita.

Mainos