Halla-aho: Hautalalla harhainen käsitys etiikasta ja moraalista

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho katsoo, ettei vihreiden Heidi Hautala voi toimia ministerinä.

– ”Vastuu” on sana, jota istuva hallitus on ahkerasti viljellyt. Henkilö, jolla on näin harhainen käsitys etiikasta ja moraalista, ei voi toimia ministerinä, kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) katsoo.

Iltalehden mukaan Heidi Hautala (vihr.) on valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin ominaisuudessa ohjeistanut valtion omistamaa Arctic Shipping oy:tä olemaan tekemättä rikosilmoitusta Greenpeacen aktivisteista. Aktivistit valtasivat Helsingissä jäänmurtajia, ja heidät jouduttiin poistamaan poliisivoimin keväällä 2012.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Halla-aho muistuttaa, että Hautala jäi aiemmin kiinni pimeän työvoiman käytöstä yksityishenkilönä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Nyt Hautala on ministerinä aktiivisesti suojellut mahdollisesti rikoksiin syyllistyneitä aatetovereitaan rikosoikeudelliselta vastuulta valtion ja veronmaksajien vahingoksi. Kenellekään ei jää epäselväksi, että ministeri Hautala kokee olevansa lain yläpuolella, Halla-aho sanoo.

Halla-aho katsoo, että on oletettavaa, ettei Hautala nytkään ymmärrä tehneensä mitään sellaista, minkä vuoksi hän olisi sopimaton jatkamaan tehtävässään.

– Kysymys kuuluukin, nauttiiko hän edelleen pääministeri Kataisen ja eduskunnan enemmistön luottamusta.

Mainos