Hallitusohjelmaan sisältyy viisi strategista tavoitetta, joiden alla on 26 kärkihanketta. Lisäksi hallitus aikoo toteuttaa kolme reformia, joita ovat sote-uudistus, kuntien tehtävien karsinta ja aluehallinnon uudistus.
Strategisista tavoitteista työllisyydestä ja kilpailukyvystä vastaa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johtama talouspoliittinen ministerivaliokunta.
Osaamisen ja koulutuksen ministerityöryhmän puheenjohtajana toimii opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.).
Hyvinvoinnin ja terveyden ministerityöryhmän puheenjohtaja on sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.).
Biotalouden ja puhtaiden ratkaisujen ministerityöryhmässä maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ja elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) jakavat puheenjohtajuuden.
Toimintatapojen uudistamisen ministerityöryhmää johtavat kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) ja liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.).
Reformeista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta johtaa perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.).
Kuntien tehtävien karsintaa, aluehallinnon sekä keskushallinnon uudistusta tehdään Vehviläisen johdolla.
Strategisten tavoitteiden lisäksi sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon ministerityöryhmän puheenjohtajana toimii sisäministeri Petteri Orpo (kok.).
Kaikki keskustan kuusi ministeriä pääsevät johtamaan hallituksen strategisten tavoitteiden valmistelua, kun taas kokoomuksesta ja perussuomalaisista vetovastuussa on kummastakin puolueesta vain yksi ministeri.
Budjettiriihi vasta syyskuussa
Hallitus ohjaa ja seuraa hallitusohjelman toimeenpanoa pääministerin johdolla strategiaistunnoissaan, joita järjestetään pääsääntöisesti kahden viikon välein.
Hallitusohjelman strategisille tavoitteille ja kärkihankkeille tehdään yhteismitalliset toimintasuunnitelmat konkreettisine etenemisaikatauluineen. Hallitusohjelmalle luodaan seurantatyökalut sekä yhteiskunnalliset vaikuttavuusmittarit.
Hallituksen toimintasuunnitelmasta päätetään budjettiriihessä yhdessä julkisen talouden suunnitelman ja valtion talousarvioesityksen kanssa. Budjettiriihi pidetään tavoiteaikataulun mukaan vasta 9. ja 10. syyskuuta.
Perinteisesti budjettiriihi on järjestetty elokuun lopussa.