– Olen johdonmukaisesti ollut sitä mieltä, että toimivien ja taloudellisesti vakaiden kuntien hyvät käytännöt on tunnistettava ja niitä on levitettävä laajemminkin käyttöön. Sokea väkilukuun katsominen ei kuitenkaan ole oikea tapa ratkaista sitä, mikä kunta kaipaa liitosta ja mikä ei, Tuula Väätäinen toteaa tiedotteessaan.
Väätäisen mielestä hallituksen ratkaisu osoittaa sitä vastuullisuutta, harkintaa ja rehellisyyttä, jota onkin voitava näin suuressa kysymyksessä heiltä odottaa.
– Hallitusta on pilkattu milloin toimintakyvyttömäksi, milloin demokratiaa vastaan toimivaksi. Nyt olemme kuitenkin lyhyessä ajassa nähneet kunnioitettavat ratkaisut niin kiistaa aiheuttaneeseen sote-uudistukseen kuin myös nyt pakkoliitoskysymykseen. Hallituksen päätöksiin näissä asioissa ei voi olla kuin tyytyväinen, Väätäinen toteaa.