Hallitus budjetin neuvotteluissa: Alijäämä kasvaa merkittävästi

Valtiovarainministeri Matti Vanhasen mukaan lisää menoja on tulossa.

Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan budjettiehdotuksen seitsemän miljardin euron alijäämä tulee kasvamaan merkittävällä summalla. Vanhanen kertoi maanantaina illalla Säätytalolla, että kyse on muun muassa koronatestaukseen ja mahdolliseen rokotteeseen liittyvistä menoeristä, jotka halutaan kirjata jo nyt näkyviin. Ehdotuksessa ei myöskään oltu huomioitu kuntien talousahdinkoa tai tyrehtyneillä Veikkaus-tuotoilla pyörivien järjestöjen tilannetta.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen budjettiriihen ensimmäisen päivän neuvottelut käytiin aamun talouskatsauksen jälkeen Vanhasen (kesk.) ja hallituspuolueiden puheenjohtajaviisikon kesken.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Marin kuvaili neuvotteluiden edenneen Säätytalolla hyvässä hengessä.

– Paljon isoja asioita on pöydällä, joista etsitään ratkaisuja ja edistymistäkin on tapahtunut. Eli olen ihan luottavainen sen suhteen, että valmista saadaan. Todennäköisesti hallitus on isolla kokoonpanolla koolla vasta huomenna. Eli jatkamme tänään keskustelua viisikon ja Vanhasen kanssa, pääministeri kommentoi.

Hän ei lähtenyt yksilöimään, mitkä asiat ovat olleet helpompia ja mitkä hankalampia. Marinin mukaan budjettiasiat ratkaistaan kokonaisuutena, eikä asia kerrallaan.

– Kaikki on auki niin kauan, kunnes kaikki on sovittu, hän muotoili.

Marin ei osannut vielä sanoa varmasti, venyvätkö neuvottelut keskiviikolle.

– Ratkaisuja haetaan ja ratkaisut ottavat sen ajan, minkä ne ottavat.

”Epävarmuus on suurta”

Hallituksen neuvottelujen lähtöasetelmat eivät ole helpot. Koronakriisi asettaa taloudelle valtavia paineita ja hallituksessa on ollut erimielisyyttä niin ilmastotoimista kuin siitä miten ja milloin hallitusohjelmaan kirjattua työllisyystavoitetta kohti tulisi pyrkiä.

Poimintoja videosisällöistämme

– Epävarmuus maailmalla on tavattoman suurta, Matti Vanhanen painotti toimittajille.

Mikäli koronaepidemia saadaan haltuun, on maailmantalouden kasvu hänen mukaansa kuitenkin ensi vuonna suurta. Tämä heijastuu valtiovarainministerin mukaan ensi vuoden budjettiin. Varsinaisia numeroita käsitellään kuitenkin tarkemmin vasta huomenna.

Vanhanen nosti myös esiin, ettei valtiovarainministeriön pohjaesityksessä ollut vielä mukana kuntien tukalaa taloustilannetta tai Veikkauksen edunsaajajärjestöjen rahoitusta. Se on noussut huolenaiheeksi Veikkauksen pienentyneiden tuottojen vuoksi.

Näistä ei ministerin mukaan kuitenkaan ole ollut erimielisyyksiä puolueiden välillä.

– Enemmän on varmaan tuskaa siitä, että isoja summia käsitellään. Sama koskee tietysti ensi vuotta – testauskustannuksia, toivottavan rokotteen kustannuksia. Näissä uskon, että päädytään siihen, että jo nyt kirjataan niihin liittyvistä kustannuksista aika reipas arvio ensi vuoden budjettiin, Matti Vanhanen totesi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Siihen budjettiehdotuksen noin seitsemän miljardin euron alijäämään tulee merkittävä lisä sellaisista menoeristä, jotka halutaan jo nyt kirjata näkyviin, hän jatkoi.

Vanhanen ei suostunut avaamaan lukuja tarkemmin. Hän tyytyi toteamaan vain, että puhutaan ”merkittävistä summista”. Työllisyystoimista ministeri oli niin ikään vähäsanainen. Vanhasen mukaan niistä on käyty keskustelua, ja ”perästä kuuluu”.

Valtiovarainministeri kuvaili tuntojaan neuvotteluista kuitenkin luottavaisiksi.

Mainos