”Hallitus ja työnantajat ovat haastaneet ay-liikettä koko ajan”

Ennustettavasta työmarkkinasta ei voida juuri puhua, SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly sanoo.

”Vuosi 2015 oli monessa mielessä historiallinen. Vasta hieman pidempi aikaperspektiivi kertoo, kuinka historiallinen. Joka tapauksessa vuoden aikana on tapahtunut paljon sellaista, johon emme ole tottuneet”, Lauri Lyly kirjoittaa SAK:n sivuilla julkaistussa blogissaan.

Lylyn mukaan jo vuosia jatkunut talous- ja työllisyysahdinko ei ole helpottunut ja kansainvälinen levottomuus on tullut yhä lähemmäs suomalaisia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Vastakkainasettelu on Suomessa kärjistynyt ja niin edelleen. Mittarit näyttävät mieluummin huonoa kuin hyvää.”

Lylyn mukaan SAK halusi, että vuodesta 2015 olisi tullut työmarkkinoiden kannalta ennustettava ja vakaa.

”Tässä mielessä SAK ja muut työmarkkinajärjestöt sopivat kesäkuussa työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkosta”, Lyly kirjoittaa.

Hänen mukaansa jatkosopimuksella haluttiin saada aikaan investointeja ja sitä kautta talouskasvua ja työpaikkoja Suomeen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Maan hallitus ja työnantajat ovat kuitenkin haastaneet ammattiyhdistysliikettä koko ajan. Ennustettavasta työmarkkinasta ei tämän vuoksi ole voinut juuri puhua”, Lyly toteaa.

Lyly korostaa, että kaikkien kannalta parhaaseen lopputulokseen päästään neuvottelemalla, ei vastakkainasettelulla.

”Yhteiskunnallinen eheys on sellainen voimavara, josta meidän on syytä pitää kiinni. Turbulentissa maailmassa on hyvä pitää oma pesä mahdollisimman ehyenä ja ennustettavana. Tässä on ollut havaittavissa viime aikoina selvää rapautumista, mutta suunta pitää saada käännetyksi.”

Mainos