Hallitus laittaa sata miljoonaa euroa metsien suojeluun

Ministerin mukaan päätös tuplaa tällä kaudella suojellun metsän määrän.
Talvinen metsä Oulussa 3. joulukuuta 2022. LEHTIKUVA / EIJA KONTIO
Talvinen metsä Oulussa 3. joulukuuta 2022. LEHTIKUVA / EIJA KONTIO

Hallitus on päättänyt suojella noin 30 000 hehtaaria valtion omistamaa metsää. Asiasta kertoo ilmasto- ja ympäristöministeri Maria Ohisalo (vihr.).

– Päätimme tänään suojella noin 30 000 hehtaaria valtion omistamaa metsää. Kohteiden markkina-arvo on yli 100 miljoonan euron luokkaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tällä kertarysäyksellä melkein tuplattiin tällä hallituskaudella suojellun metsän määrä, ja kyseessä on yksi isoimmista metsiensuojelua koskevista päätöksistä koko 2000-luvulla, Ohisalo sanoo tiedotteessa.

Suojeltavien metsien joukosta Ohisalo mainitsee esimerkiksi Sallan Tuntsan ja Kuusamon Kivijärven.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lisätalousarvion päätöksen myötä suojellaan yli 50 kohdetta ympäri Suomen. Osa näistä alueista on ollut metsätalouskäytön ulkopuolella jo entuudestaan.

– Kerran suojeltu on aina suojeltu, eikä näitä metsiä voida enää palauttaa talouskäyttöön, Ohisalo toteaa.

Mainos