Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson kommentoi lauantaina MTV:n Uutisextrassa, että suomalainen työllisyyspolitiikkaa koskeva keskustelu tuntuu keskittyvän ainoastaan sosiaaliturvan heikennyksiin.
– Kyllä minä nyt ihmettelen sitä, että tämä suomalainen keskustelu on ollut niin tiukasti kiinni siinä, että pitää tehdä sosiaaliturvaheikennyksiä, ikään kuin se olisi ainoa työllisyyspolitiikan keino, Andersson sanoi ihmetellen, miksei hallitus saa tunnustusta hyvästä työllisyystilanteesta.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi kirjoittaa Twitterissä, että hallituksen työllisyystoimet ovat toistaiseksi keskittyneet siihen, että julkista rahaa käytetään käytännössä työpaikkojen ostamiseen.
– Toki työllisyyttä on mahdollista edistää niin, että julkisella (velka)rahalla käytännössä ostetaan työpaikkoja lisää, Romakkaniemi kirjoittaa.
Hänen mukaansa pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus on tehnyt tähän mennessä yhden vaikuttavan työllisyystoimen, joka ei ole lisännyt julkisia menoja.
– Eläkeputken leikkaus on toistaiseksi ainoa vaikuttava rakenteellinen työllisyystoimi, joka ei ole lisännyt julkisia menoja. Tarvitaan aitoja rakenneuudistuksia.
LUE MYÖS:
Petteri Orpo vastaa Li Anderssonille: Jos tämä on näkemyksesi, olen huolissani (VU 5.2.2022)
Toki työllisyyttä on mahdollista edistää niin, että julkisella (velka)rahalla käytännössä ostetaan työpaikkoja lisää.
Eläkeputken leikkaus on toistaiseksi ainoa vaikuttava rakenteellinen työllisyystoimi, joka ei ole lisännyt julkisia menoja.
Tarvitaan aitoja rakenneuudistuksia! https://t.co/wF5pOyff0N
— Juho Romakkaniemi (@Romakka) February 6, 2022