Ensi vuoden alussa siirrytään kokonaisuudessaan uuteen ohjausmalliin, jossa nykyinen valtiontalouden kehyspäätös laajennetaan julkisen talouden suunnitelmaksi, johon sisällytetään myös kuntatalouden ohjaus.
– Valittaen täytyy sanoa, että nyt viimeisillä kierroksilla entisestään on korostunut se, että hallitusohjelmat rakennetaan tuulentupien varaan. Tehdään pohjaksi optimistinen kehitysarvio lähivuosien kehityksestä ja sen varassa sitoudutaan sellaisiin lupauksiin, joiden lunastaminen osoittautuu vaikeaksi, sanoi valtiovarainministeriön talouspolitiikan koordinaattori Jukka Pekkarinen tänään tiedotustilaisuudessa.
EU:n budjettikehysdirektiivin mukaisesti valtiovarainministeriö laatii virkamiestyönä arvion julkisen talouden lähtökohdista ja näkymistä, eikä istuvalla valtiovarainministerillä ole siihen vaikutusvaltaa.
– Jatkossa pohja-arvio, jolle hallitusohjelma rakennetaan, on aiempaa realistisemmalla pohjalla, Pekkarinen toteaa.
Hän viittaa siihen, etteivät myöskään tutkimuslaitokset ja etujärjestöt pääse vaikuttamaan julkisen talouden arvioon.
Pekkarisen mukaan uusi ohjausmalli tarkoittaa poliittisen kulttuurin muutosta.
Kustannukset arvioidaan jo hallitusneuvotteluissa
Kuntataloudelle asetetaan tasapainotavoite, jota tuetaan menorajoitteella. Menorajoite on euromääräinen raja sille, kuinka paljon valtio voi lisästä kuntien menoja.
– Kun hallitusohjelmassa yleensä luvataan peruspalveluiden parantumisia ja paljon hyvää kansalaisen kannalta, niin harvoin on hallitusohjelmavaiheessa pohdittu, miten ne rahoitetaan, sanoi ylijohtaja Päivi Laajala valtiovarainministeriöstä.
Nykyisin kustannusvaikutuksia arvioidaan vasta siinä vaiheessa, kun lakia säädetään, eli 1–2 vuoden viiveellä. Jatkossa uusien tehtävien aiheuttamat kustannukset arvioidaan Laajalan mukaan jo hallitusneuvotteluiden aikana virkamiesten toimesta.
Seuraavissa hallitusneuvotteluissa menorajoite on tiedossa jo ennen kuin hallitusohjelmaa aletaan laatia. Kuntien tehtävien ja velvoitteiden aiheuttamien kustannusten on mahduttava kuntatalouden rahoituskehyksen sisään. Se voi tarkoittaa myös sitä, että kuntien tehtäviä joudutaan karsimaan jo hallitusohjelmaneuvotteluissa.
Jos niin sanottua jakovaraa jää, jaetaan se ministeriöiden kesken.