Suomea johti 2010-luvulla seitsemän eri hallitusta, mistä seuraa, että yksi hallitus istui keskimäärin puolitoista vuotta.
– En pidä tätä hyvänä. Suomessa on ratkaistavana isot ongelmat, jotka kysyvät pitkäjännitteisyyttä ja hermoja, joten niitä pitäisi olla päättäjäjoukossakin. Kehitys on päinvastaista ongelmiin nähden, sanoo e2 Tutkimuksen johtaja Karina Jutila Nykypäivä-lehdessä.
Hän löytää hallitusten nopealle vaihtumiselle useita syitä. Yksi on poliittinen kertakäyttökulttuuri. Jos ministeri ei kestä, hänet vaihdetaan toiseen.
– Vaalien jälkeen heitetään jokin kokoonpano hallitukseen ja katsotaan, miten ne pärjäävät. Oletus on, että seuraavien vaalien jälkeen tulee seuraava kokoonpano. Yhtäkkiä huomataan, että meni 16 vuotta.
Toinen seikka on, että Suomessa istuu käytännössä vain enemmistöhallituksia. Taustalla vaikuttavat edellisen perustuslain määrävähemmistösäädökset ja perinne, Jutila arvelee.
– On ajateltu, että kun enemmistöt saadaan yhteisen tekemisen taakse, se on turva, ja se suojelee perustuslakia ja instituutioita.
Hänen mielestään vähemmistöhallitukset pitäisi ottaa politiikan keinovalikoimiin muiden Pohjoismaiden tapaan.
– Vähemmistöhallituksen hyvä puoli on, että se laventaa vastuunkantajien joukkoa, koska politiikka menee eduskuntapainotteisemmaksi. Uskon, että sillä on yhteisvastuun kannalta hyvä vaikutus, Jutila sanoo.
Valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo arvelee, että syy hallitusten epävakaudelle voi löytyä 1990-luvulla tehdystä valtiosääntöuudistuksesta. Tuolloin hallituksen työnjakoa muutettiin siten, että valtioneuvoston yleisistuntoon tuotiin aiempaa vähemmän asioita käsiteltäväksi. Vastaavasti yksittäisten ministerien valtaa oman toimialan asioihin lisättiin.
– Päätöksentekoa keventämään tarkoitetun muutoksen tarkoittamattomana sivuvaikutuksena näyttää käyneen niin, että valtioneuvosto ei riittävästi keskustele poliittisista ratkaisuistaan kollegiona, in corpore, Paloheimo kirjoittaa.
Paloheimon mukaan uudistuksesta on seurannut, että pääministerin tärkein tehtävä on saada hallitus, sen ministerit ja puolueet sitoutumaan yhteisesti hyväksyttävissä olevaan toimintalinjaan. Sitä ei saa aikaan ilman yhteisiä keskusteluja, yhteistä kollegiaalista toimintaa. Tässä Paloheimon tuomio on tyly:
– Yhteiseen toimintalinjaan sitouttamisessa kaikki 2010-luvun pääministerit ovat epäonnistuneet.
Lue koko juttu Verkkouutisten Plus-liitteestä. Kirjautuminen on maksuton.