Las Vegasin poliisi on paljastanut lisää Las Vegasissa sankarillisesti toimineesti hotellivartijasta.
CNN kertoo, että vartija Jesus Campos oli paikalla oikeastaan sattumalta. Jonkun matkan päässä massamurhaaja Stephen Paddockin sviitistä oli toinen hotellihuone, jonka avoin ovi laukaisi hälytyksen.
Mandalay Bay -hotellin vartija Campos tuli paikalle tarkistamaan hälytystä toiseen kerrokseen ja kuuli silmittömän tulituksen. Pakenemisen sijasta vartija päätti puuttua asiaan. Hän eteni ampujan kerrokseen ja huoneen ovelle. Siellä hän huomasi, että ovi oli teljetty.
Paddock kuitenkin havaitsi Camposin ja käänsi huomionsa häneen. Vartija sai luodista jalkaansa, mutta onnistui kertomaan ampujan sijainnin radiollaan.
Poliisin nyt julkisuuteen kertomien tietojen mukaan Campos käänsi murhaajan huomion pois siviileistä. Paddock ei nimittäin ampunut ikkunoista enää laukaustakaan ulos sen jälkeen, kun Campos oli puuttunut peliin.
Hänen tekonsa saattoivat siis säästää lukuisia ihmishenkiä.
– Voin kertoa teille, että kyse oli rohkean ja merkittävän miehen merkittävästä teosta, Clark Countyn apulaissheriffi Kevin McMahill totesi Business Insiderin mukaan.
– Haluan todeta teille tänään, ettemme mielestämme ole antaneet hänelle ja hänen teoilleen riittävää tunnustusta. Hän on ehdottomasti sankari, McMahill jatkoi.