Häntä epäillään Toronton yliajoista: Motiivi hämärän peitossa

Terrorismia ei ole suljettu pois autoiskun motiivina, mutta todisteita siitä ei vielä ole.

Kanadan Viranomaiset selvittävät kuumeisesti Toronton pakettiautoiskusta epäillyn Alek Minassianin motiivia hirmuteolle.

25-vuotias Minassian ohjasi vuokratun pakettiauton väkijoukkoon jalkakäytävällä Toronton North Yorkissa maanantaina iltapäivällä paikallista aikaa. Iskussa sai surmansa kymmenen ja loukkaantui viisitoista ihmistä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Minassian nousi lopulta ulos autosta ja vaati paikalle tulleita poliiseja ampumaan hänet. Poliisi onnistui kuitenkin pidättämään epäillyn ilman välikohtausta.

Epäillystä tekijästä tiedetään toistaiseksi varsin vähän.

Paikallisen Toronto Starin mukaan Minassian ei ole aiemmin ollut missään tekemisissä poliisin kanssa eikä hänen motiivistaan ole vielä tietoa. Viranomaiset eivät myöskään ainakaan toistaiseksi epäile terrorismia. Teot vaikuttivat kuitenkin silminnäkijöiden mukaan selvästi tarkoituksellisilta.

Alek Minassianin Linkedin profiili paljastaa, että mies opiskelee North Yorkin Seneca Collegessa. Eräs opiskelukaveri kuvailee Minassiania eristäytyneeksi.

Toronton poliisipäällikkö Mark Saunders ei CBC:n mukaan lähtenyt vielä maanantaina arvioimaan tekojen motiivia medialle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

New York Postin mukaan poliisi tutkii Minassian väitetysti kirjoittamia Facebook-viestejä. Amerikkalaismedian mukaan epäilty oli kirjoittanut sekavan päivityksen muutamia päiviä sitten.

– Se oli kuin emotionaalisesti häiriintyneen ihmisen tilitystä. Ihan sinne tänne, viranomaislähde sanoo.

NBC:n mukaan Alek Minassian oli keskustellut Facebookissa Californiassa vuonna 2014 massamurhan tehneestä opiskelijasta Elliot Rodgerista.

Mainos