Hautala toimi niin kuin pitää – ”Hienoja, idealistisia periaatteita”

Omistajaohjauksesta vastaavan ministerin Heidi Hautalan pitää harjoittaa aktiivista omistajapolitiikkaa, katsoo Tampereen yliopiston professori Lasse Oulasvirta.

– Jos hallitus on tehnyt tällaisen omistajapoliittisen periaatepäätöksen, missä se on listannut kaiken maailman hienoja periaatteita, niin kyllä niitä pitää edistää silloin, Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun professori Lasse Oulasvirta sanoo Verkkouutisille.

Hän on toteuttanut eduskunnan tarkastusvaliokunnalle tutkimuksen valtion omistajaohjauksen valvonnasta ja raportoinnista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Oulasvirta muistuttaa, että jokainen hallitus hyväksyy omistajapoliittisen periaatepäätöksen, jota pitää noudattaa osakeyhtiölain ja valtion omistajaohjauslain lisäksi.

– Omistajapoliittisessa ohjauksessa pitää edistää ympäristöpolitiikkaa ja hyvää henkilöstöpolitiikkaa, jotka saattavat olla ainakin lyhytnäköisten kaupallisten intressien kanssa ristiriidassa.

”Täällähän on idealistisia tavoitteita”

Oulasvirta siteeraa valtioneuvoston 3.11.2011 hyväksymää periaatepäätöstä omistajaohjauksesta:

”Yhtiöiden ympäristöpolitiikan tavoitteena tulee olla esimerkillinen ja vastuullinen käyttäytyminen, joka perustuu lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten kunnioittamiseen. Yhtiöiden toiminnan ympäristövaikutuksia arvioitaessa kiinnitetään huomiota myös valtion ympäristöpoliittisiin tavoitteisiin.”

– Täällähän on hyvin, voisiko sanoa, idealistisia tavoitteita yritysvastuusta, hyvästä henkilöstöpolitiikasta ja kestävästä kehityksestä, Oulasvirta toteaa.

– Valtio nimenomaan kannustaa tällaiseen kestävään, valveutuneeseen ympäristöpoliittiseen ohjaamiseen. Minun mielestäni Hautalahan toimi juuri niin kuin pitääkin.

Performanssi jäänmurtajalla ”vähän liepeillä”

Oulasvirrasta hallituksen periaatepäätöksen näkökulmasta Arctia Shippingin pitäisi käydä aktiivista vuoropuhelua kansalaisjärjestöjen kanssa.

Poimintoja videosisällöistämme

– Eli Arctia Shippingin hallituksen pitäisi olla hyvin avoin ympäristöjärjestöille ja niiden toiveille ja tavoitteille, Oulasvirta tulkitsee.

Hänen mielestään Greenpeacen ”näyttävä performanssi jäänmurtajalla liikkuu vähän liepeillä”.

– Greenpeacen tunkeutuminen jäänmurtajalle ei totisesti edusta hyvää vuoropuhelua, vaan kummankin pitäisi käydä vuoropuhelua hyvässä hengessä.

Valtio voi surutta ohjata

Arctia Shipping on valtion sataprosenttisesti omistama yhtiö, jossa ei ole vähemmistöomistajia, joiden varpaille valtion edustaja voisi astua. Arctia Shipping on erityistehtäväyhtiö, jossa valtiolla on strateginen intressi.

– Siinä mielessä valtio voi kyllä aika surutta puuttua sellaisen yhtiön asioihin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Oulasvirran mielestä periaatteen pitäisi kuitenkin olla se, ettei ministeri operatiivisissa asioissa ja poliittisin perustein puutu yksittäisiin asioihin. Jos Hautala on ottanut rikosilmoitukseen kantaa, se on Oulasvirran mielestä yksittäiseen asiaan puuttumista.

– Jos valtio pääomistajana on tyytymätön, se vaihtaa hallituksen ja niinhän Hautala on tehnyt Finnairin tapauksessa.

Oulasvirta korostaa, ettei hän itse edusta vihreää liikettä. Hän sanoo olevansa hallintotieteilijä, eikä hän osaa arvioida asian juridista puolta.

Mainos