Heitä yhdistettiin uuteen poliittiseen liikkeeseen – kaikki kiistävät

Mikael Jungnerin ja Hjallis Harkimon hanke ei ole tuttu sen yhteydessä esiin nostetuille vaikuttajille.

SDP:n entisen puoluesihteerin Mikael Jungnerin ja kokoomuksen kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimon huhujen mukaan puuhaamaan uuteen poliittiseen liikkeeseen on yhdistetty useita tunnettuja suomalaisia vaikuttajia. Heistä kukaan ei kuitenkaan tunnu vielä edes tietävän suunnitelmasta.

Kokoomuksesta huhujen yhteydessä on mainittu kansanedustajat Elina Lepomäki ja Juhana VartiainenHelsingin Sanomien mukaan Lepomäki ei ole kuullut koko hankkeesta. Juhana Vartiainen taas tyrmäsi spekulaatiot twitterissä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Minä olen jo markkinaliberaalissa puolueessa – jossa voin vaikuttaa asioihin, Vartiainen totesi torstaina aamulla.

Myös markkinaliberaalina poliitikkona tunnetun vihreiden kansanedustaja Antero Vartian nimi on pyörinyt esillä. Hän kuitenkin kiistää huhut ja toteaa olevansa oikeassa paikassa.

– Kukaan ei ole kysynyt mukaan uuteen puolueeseen tai kansanliikkeeseen. Tuskin kysyvätkään, Vartia tviittasi.

Poimintoja videosisällöistämme

Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen tviittaa olevansa hänkin huhun mukaan kuulemma mukana.

– En ole. Porvarileiriä pitää mieluummin koota kuin repiä. Tämä sataa Hakaniemen laariin, Pentikäinen sanoo.

Tähän mennessä on epäselvää, mitä huhuttu hanke edes pitää sisällään. Mikäli Mikael Jungnerin sanoja on uskominen, ei uutta puoluetta ainakaan aiota perustaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Ei Suomi tarvitse enää 19. puoluetta, mutta uusia ideoita, viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja Jungner totesi torstaiaamuna MTV:n Pöllöraadissa.

Mainos