Koronaviruksen todetaan tämän tästä olevan vaarallinen pääasiassa vanhuksille ja muista sairauksista kärsiville. Julkisuudessa on jopa ollut ehdotuksia siitä, että muut kuin nämä ”riskiryhmäläiset” ottaisivat sairauden vastaan.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin neurokirurgi Esa-Pekka Pälvimäki muistuttaa, mitä ”riskiryhmät” voivat tarkoittaa.
– Moni näyttää ajattelevan että niin kauan kuin vakavasti sairastuvat vain riskiryhmään kuuluvat, ei asialla ole niin väliä, Pälvimäki sanoo Twitterissä.
– Eli 50-v palomies, jolla verenpainetauti. Tai 30-v toimitusjohtaja, jolla hyvässä hoitotasapainossa oleva lymfooma.Tai 44-v opettaja, jolla siirtomunuainen, hän jatkaa.
Pälvimäki on jakanut myös HUSin sydänanestesiologi Mika Jokisen tviitin.
– Jos lähdetään laumaimmuniteettia hakemaan, kannustetaanko nuoria järjestämään koronajuhlia? Osalle käy silloin huonosti. Itse kannatan koronan tukahduttamistavoitetta. Jatkuvasti arvioitava toimien tehoa. (Tehottomat rajoitukset pois. Talous ja yksilönoikeudet muistettava.), Jokinen totesi.
Riskiryhmäläisten lisäksi koronavirus näyttää myös iskevän toisinaan varsin vakavasti työikäisiin ja niin kutsuttuihin perusterveisiin.
Suomalaislääkärit muistuttivat perjantaina taudin surmanneen valtavasti lääkäreitä. Esimerkiksi Italiassa koronavirukseen oli torstaihin mennessä menehtynyt peräti 149 lääkäriä. Suomessa koronaan on kuollut kaksi lääkäriä.
Esa-Pekka Pälvimäki muistuttaa, että puolet HUSissa hoidossa olevista koronan tehohoitopotilaista on alle 60-vuotiaita. Hän toteaa, ettei ikä ole taudissa ratkaiseva tekijä.
Torstaina julkaistujen tietojen mukaan tehohoidossa oli tuolloin yksitoista 20-39-vuotiasta ja yksitoista 40-49-vuotiasta (kuva alla).
https://twitter.com/eppe/status/1253747041525805056
https://twitter.com/eppe/status/1253735429305700352
https://twitter.com/eppe/status/1253806920433106949