Hellettä ja ukkosta tulossa

Suomeen virtaa viikonvaihteessa helteistä ja kosteaa ilmaa. Alkuviikosta voidaan päästä hellelukemiin ja myös sade- ja ukkoskuurot ovat mahdollisia, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Suomen säässä tapahtuu Ilmatieteen laitoksen mukaan merkittävä muutos viikonlopun aikana, kun korkeapaine vahvistuu Suomen itäpuolelle ja Suomeen alkaa virrata kaakosta hyvin lämmintä ja kosteaa ilmaa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan jo lauantaina lämpötila kohoaa aurinkoisessa säässä maan etelä- ja keskiosassa lähelle 20 astetta, mutta Lapissa on vielä epävakaisempaa ja viileämpää.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sunnuntaina on jo lähes koko maassa aurinkoista ja edelleen lämpenevää. Maan etelä- ja keskiosassa lämpötila on sunnuntaina yleisesti 20-24 astetta ja pohjoisessakin 14-18 astetta, aivan pohjoisimmassa Lapissa on vielä viileämpää.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kaikkein lämpimin ilmamassa leviää Suomeen ennusteen mukaan maanantaiksi ja tiistaiksi. Ilma on tällöin myös kosteaa, joten sade- tai ukkoskuuroja voi esiintyä. Ylimmillään lämpötila on alkuviikolla maan etelä- ja keskiosassa yleisesti 24-28 astetta ja pohjoisessa 18-24 astetta. Rannikoilla on kylmän meren vuoksi selvästi viileämpää ja myös sakeat sumut ovat mahdollisia.

– Alkuviikolla esiintyvät sade- ja ukkoskuurot voivat olla melko rankkoja, mutta ilmakehän virtaukset eivät kuitenkaan tällä hetkellä ennakoi merkittäviä vahinkoja aiheuttavia ukkoskuuroja, ylimeteorologi Henri Nyman kertoo laitoksen tiedotteessa.

Ensi viikon loppupuolella Suomeen pyrkii pohjoisesta jälleen viileämpää ilmaa, mutta kuinka etelään se leviää, on vielä hyvin epävarmaa.

Mainos