Maanantaina tiedekeskus Heurekaan Vantaalle kokoontuu pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) kutsumana viitisenkymmentä talouden ja politiikan vaikuttajaa
Osallistujille lähetetyssä ennakkokyselyssä pyydettiin arvioimaan Suomen taloudellista tilannetta lähivuosina ja pidemmällä aikavälillä. Osallistujilta kysyttiin, pitävätkö he talouden haasteita ensisijaisesti rakenteellisina vai suhdanneluontoisina.
Arviota pyydettiin myös tärkeimmistä rakenteellisista uudistuksista, joilla pidennettäisiin työuria ja kohotettaisiin tuottavuutta. Ehdotuksia toivottiin muistakin rakenneuudistuksista.
Osallistujia pyydettiin myös arvioimaan keskinäisen luottamuksen tilaa ja sen kehittämistä. Samalla kysyttiin, mitä muutoksia toimintakulttuuriin tai instituutioihin pitäisi tehdä.
Keskusteluja työryhmissä
Maanantain ohjelma alkaa Kataisen alkusanojen jälkeen TNS Gallupin Tiitta Vauloksen, professori Sixten Korkmanin ja Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen alustuksilla.
Vaulos puhuu suomalaisten arvoista ja asenteista, Korkman puolestaan kertoo talouden haasteista ja muutoksista pitkällä aikavälillä ja Liikanen esittelee talouden tilannekuvan ja lähitulevaisuuden haasteet.
Lisäksi lounaalla Sitran yliasiamies Mikko Kosonen alustaa johtamisen ja toimintatapojen muutostarpeista.
Alustusten jälkeen osallistujat muodostavat työryhmiä, joissa ensin pohditaan talouden tilannekuvaa sekä haasteita ja sitten Suomen tärkeimpiä kysymyksiä ja rakenteellisia muutostarpeita.
Työryhmien johtopäätösten pohjalta käydään yhteinen keskustelu, jonka jälkeen pääministeri Katainen pitää päätöspuheenvuoron.
Alustuspuheenvuorot, työryhmien johtopäätökset ja pääministerin päätöspuheenvuoro on mahdollista nähdä verkossa suorana.
Yhteinen näkemys
Heureka-foorumin tavoitteena on muodostaa yhteinen näkemys Suomen talouden haasteista ja tulevaisuudesta. Samalla tunnistetaan muutostarpeita ja vahvuuksia muutosten aikaansaamisessa.
Tarkoitus ei ole luoda yksityiskohtaista päätöslistaa, vaan yhteinen tiekartta yli vaalikauden ulottuvista linjakysymyksistä.
Heureka-foorumista toivotaan myös avausta uudelle työskentelymuodolle, missä luottamuksella ja vuoropuhelulla saavutettaisiin yhteinen tilannekuva.
Eduskuntapuolueiden puheenjohtajien lisäksi mukana on edustajia työmarkkinajärjestöistä ja taloudellisista tutkimuslaitoksista. Myös puolueiden nuorisojärjestöjen puheenjohtajat on kutsuttu mukaan, sillä linjakysymykset ulottuvat 15 vuoden päähän.
Tiukka taloustilanne
Talouden asiantuntijat ovat jo pitkään varoitelleet, että Suomi voi jäädä hitaan talouskasvun, korkean työttömyyden ja heikkenevän julkisen talouden maaksi.
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen arvioi kesäkuussa Euro ja talous -lehdessä, että väliaikaisiksi ja suhdanneluonteisiksi aiemmin arvioidut talouden ongelmat ovat osoittautuneet rakenteellisiksi.
Liikasen mukaan huonon vientimenestyksen syynä on kansainvälisen talouden ja kustannuskilpailukykymme heikentymisen lisäksi elektroniikka- ja paperiteollisuuden supistuminen. Sen pikaisesta korjautumisesta ei ole merkkejä.
Samaan aikaan vaihtotase on muuttunut alijäämäiseksi, eli koko kansantalous velkaantuu. Liikanen varoittaa myös työllisyyden heikkenemisen pitkäaikaisista seurauksista.
Lisäksi väestö ikääntyy. Valtiovarainministeriön mukaan ikärakenteen muutos vähentää työikäisten määrää ja kasvattaa julkisia menoja, mikä luo julkiseen talouteen kestävyysvajeen.