Historia-alan yrittäjä ja historioitsija Teemu Keskisarja kirjoittaa Ilta-Sanomissa otsikolla Oikeutettu jatkosota, että ”suomalaisia fasisteja on talutettu myöhempiin poliittisiin puheisiin kuin saksanpaimenkoiria näyttelyyn”.
Tosinatsit olivat hänen mukaansa Suomessa kuitenkin 1930-luvun jälkipuolella häviävän harvinaisia.
– Suomen valinta kesällä 1941 ei taustoittunut rotuopeista ja Hitlerin ihailusta. Tämä itsestäänselvyys täytyy tähdentää natsivainuiselle somesukupolvelle ja varttuneillekin, jotka 1970-luvulla katsoivat mustavalkotelkkaria ilman sinivalkoisia silmälaseja, Teemu Keskisarja toteaa.
Hänen mukaansa on samantekevää, oliko Suomen jatkosodassa ja Saksassa kyseessä erillissota vai liittolaisuus.
– Kohtalonyhteys Saksaan lankesi Suomelle joka tapauksessa. Neuvostoliitto näytti välirauhan aikana taivaan merkkejä etupiirinsä lopullisesta ratkaisusta.
– Maailmankartalta jyräytyminen ja miehityksen apokalypsi uhkasi. Sotavammainen Suomi-neito tarrasi Saksan pyyteellisesti auttavaan käteen ja avasi syliäänkin. Totta kai. Siinä ei ole mitään anteeksipyydeltävää, Keskisarja katsoo.
Keskisarja huomauttaa, että ”sukupuutolta säästyäkseen 2020-luvun suomalaisen hyväksyisivät avukseen mitä hyvänsä terroristijärjestöjä tai örkkejä”.
Hän ei pidä Suur-Suomen tuolloista ideaa irvokkaana.
– Vienasta ja Aunuksesta kilpaili Suomen kanssa Suur-Neuvostoliitto. Sillekään luomukselle ei säteile historiasta olemassaolon oikeutusta.
– Ylipäätään Suomi soti 1941-44 ikioman asiansa puolesta pienen kansan itsesäilytysvaistolla. Päämäärässä ei ollut vikaa eikä keinoissakaan. Tuloksessa oli.