– Olen oivaltanut, että järjestelmämme on kaukana demokratiasta – ainakin jos mittapuuna pidetään sitä kuinka suuri osuus kansalaisista on mukana päätöksenteossa. On nimittäin niin, että Suomen päätöksentekijät mahtuvat tilataksiin, Harry ”Hjallis” Harkimo kirjoittaa Savon Sanomien blogissaan.
Hänen mukaansa poliittista järjestelmää pyörittää noin prosentti ihmisistä, kun 99 prosenttia istuu katsomossa.
– Kun tällä ”promillella” on lisäksi oma (epäselvä) kieli, omat säännöt (vain johto saa päättää asioista) ja melkein voisi sanoa oma uskonto (nykymalli on paras ja ainoa), niin ei ole ihme, että demokratia ei toimi eivätkä ihmiset luota poliitikkoihin tai systeemiin.
Valtaapitävien tilataksiin mahtuvat Harkimon mukaan kokoomuksen ja keskustan puheenjohtajat avustajineen ja tasavallan presidentti. Harkimon mukaan lobbarit pyrkivät ohjailemaan tätä päättäjien kapeaa kärkeä.
– Lobbarien näkemykset vaikuttavat niin paljon, että hallitukselle asti ei oikeastaan ole mitään esittää. Jos sinne jotain pääseekin, kyllä lobbarit hoitavat loput.
Harkimo toteaa demokratian olevan kriisissä, mutta päättäjät eivät sitä myönnä.