HS: Isojen suomalaisyritysten osakkeiden arvosta hävisi vuodessa puolet

Peräti 17 yhtiön kurssi laski Helsingin pörssin päälistalla viime vuoden aikana yli 50 prosenttia.

Useiden suurten ja keskisuurten yhtiöiden osakekurssit putosivat Helsingin arvopaperipörssin päälistalla viime vuonna yli 50 prosenttia, Helsingin Sanomat kertoo.

Eniten päälistan yrityksistä laski konepajayritys Robitin kurssi, joka putosi viime vuoden aikana peräti 76 prosenttia. Suurista yrityksistä eniten laski teräsyhtiö Outokumpu. Sen osakkeen arvosta suli 58 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Myös esimerkiksi tavarataloketju Stockmannin kurssi laski roimasti. Yhtiön osakkeen arvo putosi 59 prosenttia. Saman verran laski myös Outotecin kurssi. Angry Birds -pelillään maailmanmaineeseen nouseen peliyhtiö Rovio Entertainmentin kurssi taas laski 58 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

HS:n keräämien tietojen mukaan kaikkiaan yhteensä 17 päälistalla olevan yhtiön osakkeen arvosta hävisi viime vuoden aikana vähintään 50 prosettia. Näistä kahdeksan oli suuria tai keskisuuria yrityksiä.

Suurimmaksi syyksi rajuille kurssilaskuille arvioidaan Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasodan uhka ja kansainvälinen epävarmuus.

Helsingin pörssissä selvitiin kokonaisuutena kuitenkin suhteellisen pienillä tappioilla, koska jokusen suuren yrityksen osakkeiden kurssit nousivat.

Mainos