Tilastokeskuksen Helsingin Sanomille keräämien tietojen mukaan uusmaalaiset kolmekymppiset ovat muuttaneet keskimäärin 31 kilometrin päähän lapsuudenkodistaan, kun Lapissa vastaava luku on 204 kilometriä.
Muuttomatkojen mediaaniluvuista selviää, että puolet uusmaalaisista on muuttanut vain kahdeksan kilometrin päähän entisestä kotipaikastaan.
Muuttoliiketutkija Timo Aron mukaan Kainuussa ja Lapissa kyse on aidoista muutoista, joissa ihmisen koko elinpiiri siirtyy, kun taas monessa Etelä- ja Länsi-Suomen maakunnassa vapaa-ajan harrastukset, tuttavapiiri ja yhteydet perheeseen jäävät ennalleen, vaikka osoite vaihtuu.
Aron mukaan kasvukeskuksissa henkinen kynnys muuttamiseen on suuri, kun taas harvemmin asutuilla seuduilla työn ja opiskelujen perässä liikkuminen nähdään luonnollisena ja usein myös pakollisena vaihtoehtona.
Naiset ja korkeakoulutetut muuttavat kauemmas
Itä-Suomen maakunnissa muuttomatkat ovat usein länttä pidempiä. Korkean työttömyyden lisäksi asiaa saattaa selittää se, että korkeakouluverkosto on lännessä selvästi tiheämpi kuin idässä.
Muuttamisessa on eroja myös sukupuolten välillä. Tilastosta selviää, että naiset muuttavat koko maassa keskimäärin kauemmas lapsuudenkodistaan kuin miehet.
Naisten muuttohalukkuutta selittää osittain se, että naiset kouluttautuvat pidemmälle kuin miehet.
Tilasto osoittaa selvän yhteyden muuttomatkan pituuden ja koulutustason välillä. Peruskoulun jälkeen vaille tutkintoa jääneistä puolet on muuttanut alle seitsemän kilometrin päähän kodistaan, kun taas ylemmän korkeakoulututkinnon hankkineilla vastaava etäisyys on 65 kilometriä.