HS: Kehysriiheen laadittu lista neljän miljardin yritystuista, joita voidaan leikata

Helsingin Sanomien mukaan hallitus hakee yritystuista jopa 200 miljoonan euron rahoituksen siirtoa Tekesille.

Hallitus on luvannut suuren summan yrityksiä hyödyttävän tutkimuksen rahoitukseen, joka kulkee yrityksille todennäköisesti innovaatiorahasto Tekesin kautta. On puhuttu jopa 200 miljoonan euron rahoituksesta.

Tekesin lisärahoitus aiotaan ottaa muista yritystuista, koska hallitus ei halua ottaa uutta velkaa Suomelle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Työ- ja elinkeinoministeriön laskelman mukaan yrityksille jaetaan vuosittain noin neljä miljardia euroa erilaisia tukia. Niistä 1,3 miljardia euroa on suoria tukia ja 2,7 miljardia euroa erilaisia verotukia yrityksille.

Työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehet ovat valmistelleet kehysriihen yritystukikeskustelua varten listan, jossa ovat mukana kaikki elinkeinotuet, myös verotuet.

Verotukia ovat esimerkiksi dieselin alennettu verokanta, teollisuuden ja kasvihuoneiden alempi sähköverokanta ja energiaa paljon käyttävien yritysten veronpalautukset. Niihin puuttuminen vaikuttaisi eniten metsä-, kaivos- ja terästeollisuuteen.

Ministeriöstä kerrotaan hallituksen lähtökohdaksi leikatessa se, että yritystukia suunnataan innovaatiotoimintaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Esimerkiksi niin sanottuja säilyttäviä tukia suunnattaisiin kehittäviin tukiin, kertoi elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) erityisavustaja Hannu Väänänen HS:lle.

Hallituksen kanta noudattelee pitkälti Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) ehdotusta, jonka etujärjestö julkisti helmikuussa. EK totesi silloin, että hallituksen pitäisi sijoittaa innovaatioihin vuodessa 160–200 miljoonaa euroa enemmän kuin nykyään.

EK ehdotti, että raha innovaatioihin otettaisiin leikkaamalla sellaisia yritystukia, jotka eivät paranna yritysten kilpailukykyä tai uudista toimialaa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että EK asettaisi leikkurin alle lähinnä aluetuet ja työllisyystuet. EK:n listalla olivat myös uusiutuvan energian tuotantotuki ja uusiutuvan sähkön tuotantotuki, joka ei ole vielä edes tullut voimaan.

Mainos